Vispikermasuukko

virtuaalihevonen - VH20-018-0961


KTK-II KV-III

'Vispilä'


suomenpienhevostamma, 146cm korkea, rautias
syntynyt 18.10.2020, iältään 6-vuotias, ikääntyy satunaisesti
kasvattanut Huisketalli evm
omistaja Valokylän Talli VRL-14618

painoittunut yleislajeihin
kilpailee tasoilla Helppo A / 100cm / Helppo

❈ II - palkinto suomenhevosten kantakirjassa marraskuussa 2021
❈ III - palkinto kouluvarsojen laatuarvostelussa marraskuussa 2020 

❈ tavoitteena laatuarvostelut sla, krj, erj, kerj 


Voiko herttaisempaa nimeä ollakaan, kuin Vispikermasuukko? Omasta mielestäni ei, sillä heti, kun luin Huisketallin sivuilta syntymäuutisen pienhevostammasta, se paloi elävästi toiseen sydämen kammioon. Vielä siinä vaiheessa ilmoituksessa luki, että varsa ei ollut myynnissä.
Noin kaksi vuotta myöhemmin puhalsivat kuitenkin eri tuulet, ja kasvattaja heitti muutaman varttuneemman varsan palstoille. Joukossa oli Vispikermasuukko, joka herätti luonnollisesti hyvin suurta kiinnostusta (kuka tämmöistä olisi voinut vastustaa, en minä eikä yhdeksän muuta tarjoajaa ainakaan!); hyvännäköinen, pienkokoinen, videolla oikein somasti liikkuva ja tuleva kolmen lajin ässä periyttäjäsuvusta. Kasvattajan jättipotti, ja minä puskatasoisena tätiratsastajana heitin sinne heti itseni likoon parin oikeastikin ansioituneen kasvattajan joukkoon.
Ja niin se vaan kannatti, sillä Huiskeelta oltiin yhteydessä hyvinkin pian takaisin, ja kerrottiin, että heidän mielestään tarjoukseni oli just sitä, mitä he olivat Vispilälle ajatelleet.

Vispilä on siis aivan mahtava! Semmoinen hyvän mielen hevonen, jollaista ei jokaisella heppatytöllä olekaan. Tämän tamman kanssa jokainen päivä on rikas, ja vaikka löytäisi itsensä pitelemästä täysin varustettua ponia sen kuorruttaessa itseään mutavellissessä ojassa, ei sille osaa enää kuin nauraa. Vispilällä vipattaa lähes aina vähintään kaksi menojalkaa neljästä (yleensä joko etu- tai takapää), joten vauhtia riittää, vaikkakin (onneksi) ilman vaarallisia tilanteita, Vispilä kun on maailman nöyrin poninen (paitsi silloin, kun jossakin on vettä tai jotain sen johdannaista).

Vispilän hoitajat jakautuvat kahteen leiriin; niihin, jotka itkevät kuraisia kylkiä kuuratessaan seuraavan päivän koulukisoja varten, ja niitä, jotka ajattelevat, että huh, onneksi ei mennä kuin tallikisoihin, onneksi se ei rypenyt tällä kertaa ruosteojassa. Onkin siis ensimmäisenä osattava antaa itselleen anteeksi pienet tahrat ja todettava, että ihan hyvä se on näinkin, ja samaan aikaan toivottava, että tuomari on likinäköinen. Joka tapauksessa, Vispilän kanssa ei voi koskaan olla ihan täydellisen puhdasta.
Nämä käsiteltyään voikin nähdä vähän mutakuorrutetta syvemmälle; Vispilä on edelleen ihan mahtava hevonen. Hirveän mukava ja yhteistyönhaluinen käsitellä, ja ei pistä pahakseen sen kolmen päivän hoitavien mutakerrosten poistamista, toimitettiin se sitten miten hyvänsä - toki vielä enemmän sen mieleen, jos pesemällä. Muuten raaputuskin menettelee, tai vaan osittainen kuorinta, kaikki on Vispilän mielestä ok. Ainoastaan sanomista voisi tulla sen tavasta pureskella naruja, mikäli sen karsinassa köyttää hoidon ajaksi, mutta meillä on jo opittu käytävällä ketjuttamiseen. Muuten Vispilästä ei ole pahaa sanottavaa; kaikki menee varustamisesta loimitukseen ja kengitykseen.

Jos Vispilää pitäisi ratsuna kuvata, niin ihan huippu. Se laittaa itsensä ihan satasella likoon (vesiesteellä) ja etenee mielellään (ja välillä vähän turhankin reippaasti). Tämän kanssa lämmittelyiden ilonpyrähdykset ja pukkilaukat eivät ole mikään este, vaan osa rituaalia, joissa tarvitaan vaan vakaata istuntaa ja huumorintajua. 
Vispilä on oikeasti ihan laadukas liikkuja, kunhan alun kiireisyys ja ilonpurkaukset saa purettua. Sillä on kolme hyvää askellajia, matkaavoittava askel ja se nostaa hyvin jalkojaan. Vispilän kokoisen pikkuhepoisen kokoaa helposti ja ryhtikin tulee ihan luonnostaan selkärangasta. Tämmöinen pieni ja solakka, yhteistyönhaluinen poni vielä kaiken päälle osaa vääntyä semmoiselle mutkalle pyydettäessä, että seuraavana päivänä tuntuu. Ihan unelma siis kouluradoille, kun haluaa kokea sen parhaimmillaan!
Vispilä on myös oiva esteponi, kuten sanottu, notkea kuin pajunvitsa ja vauhdikkaampi kuin tavan suomenhevonen. Hypyssäkään ei ole mitään mainittavaa, muuta kuin kovaa ja korkealta, ja se pysyy ihan hyvin hyppysissä. Eritoten on kuitenkin edelleen varottava vesiestettä, sillä Vispilä ihan mielellään pysähtyisi siinä kohtaa huljuttelemaan kavioitaan. Tamma on parikin kertaa maastossa ihan luontevasti sukeltanut hypystä suoraan huppeluksiin, joten tarvittaessa talli tarjoaa snorkkelin maastoesteille. Vitsi vitsinä, kannattaa siis varautua vesiesteille ajoissa ja yhtä itsepäisesti ohjata Vispilää eteenpäin, kuin sekin haluaa pysähtyä niille sijoilleen.

Arvatenkin Vispilä on ihan oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa, ja kisapaikat tai siihen valmistautumiset eivät aiheuta Vispilälle sen suurempaa stressiä, toisin kuin kisatiimille, mutta se nyt on ihan toissijaista; pääasia, että poni viihtyy. Lastaukset, ajomatkat ja purut menevät siinä missä mikä tahansa muukin arkinen askare, kisapaikalla Vispilällä on viihdykettä omasta takaa niin ei tarvi jyrsiä edes köysiä, ja selästä käsin se on edelleen se sama vanha Vispilä, pakollisia pukituksia unohtamatta.


Sukutaulu



isä
Salmiakkisuukko
m 140cm sph



isänisä
Romminami mrn 141cm sph



isänemä
Lakritsirae m 143cm sph

isänisänisä Voimaviski

isänisänemä Toolan Herkku

isänemänisä Hooras

isänemänemä Lontoonrae



emä
Vaniljakastike
vprt 145cm sph



emänisä
Toffeeponi vkk 144cm sph



emänemä
Kermavanukas rt 148cm sph

emänisänisä Kinuskis

emänisänemä Leluhevonen

emänemänisä Kermaviiksi

emänemänemä Tuiskaus


Vispilä ei ole tarjolla jalostukseen.

❈ 28.02.2021 syntynyt orivarsa Valokylän Mörkövaahto KTK-II, isästä Mörkövahti KTK-II
❈ 12.10.2021 syntynyt orivarsa Valokylän Maitomies, isästä Herra Huopikas KTK-I
❈ 08.11.2021 syntynyt orivarsa Valokylän Kermaviineri ktk-kelp, isästä Kanelitaneli KTK-II SLA-I KRJ-I ERJ-I KERJ-I
❈ 28.02.2022 syntynyt tammavarsa Valokylän Marenkinalle KTK-II, isästä Ch Silkkihuivinalle KTK-II SV-I EV-II KEV-II KV-III
❈ 26.03.2022 syntynyt tammavarsa Valokylän Lettukestit, isästä Lemmikkirölli 

Isä Salmiakkisuukko on oikea ponityttöjen päiväunien Uljas Musta. 140cm mustaa komeutta, kantakirjan I-palkinnon edestä rakenneominaisuuksia (mm. hyväasentoiset jalat!) ja luonteeltaan painonsa arvosta kultaa, ei ihmekään, että Sakusta on tullut yksi käytetyimpiä pienoreja! Pieni musta ori on osoittanut kantakirjan lisäksi ominaisuutensa monipuolisena taitajana esitellen komeita, puhtaita liikkeitään kouluradoilla ja tarjoten jännittäviä hetkiä ja komeita hyppyjä rata- että maastoesteillä, sekä yhdistellen kaikki kolme lajia väsymättömästi kenttäkisoissa. Myyntipuheessa onkin mainittu orin kestävyys ja tarmokas tekijän asenne sen parhaimpina piirteinä puhumattakaan siitä, kuinka sille käy ihan kaikki tekeminen - kunhan sitä vaan on. Jälkeläisnumero lähestynee tällä hetkellä viittäkymmentä viideltä kaudelta.
Isänisä Romminami sen kun porskuttaa edelleen eläkepäivistä nauttien. Kolmekymppinen uusnuori ori hurmasi aikanaan kaikki sen kuparinhohtoisella mutta tummalla värillään, pienellä koollaan ja komeilla jouhillaan, ja kantakirjaankin se tarjottiin piensuunnalle. II-palkinnon se kotiin toi, vähän mainittavaa oli jaloissa, mutta komea se silti oli! Rommin kanssa puuhattiin oikeastaan kantakirjauksen jälkeen vähän sen mukaan, mitä sen kasvattaja ja omistaja keksikään; se kisasi seuratasolla kouluratsastuksessa ja esteillä hyvällä menestyksellä, juoksutti lapsia joulukirkkoon reellä aamutuimaan ja ajelutti hääparit kirkkoon ja juhlapaikoille. Rautahermoinen ori itseasiassa vieläkin kyydittää satunaisesti parit rakkauden satamaan ja lapset kahdeksaksi syntien puhdistukseen, mutta huomattavasti vähenivissä määrin. Nuoruusvuosinaan Rommi eleli kesät tammojensa kanssa laitumilla, ja se, mikä luomuna meni, myös tuli, ja orilla on risat kaksikymmentä jälkeläistä. Nykyään ori laiduntaa kahden shetlanninponiruunan kanssa tammalaitumen vieressä ja huolehtii tammojensa turvassapitämisestä etäältä, ja toivottavasti sillä on vielä iästä huolimatta terveenä hevosena vuosia edessään.
Isänemä Lakritsirae oli soma kuin sika pienenä, mikäli on kertomaan uskominen. Läsipäinen musta pientamma syntyi, eli ja kuoli kasvattajallaan, joka vei sen kantakirjaankin 8-vuotiaana. I-palkinto puhukoon puolestaan. Riaksi kutsuttu pikkumusta oli lähinnä harrastetason ratsu kasvattajan tyttären ensihevoseksi, joten se kilpailikin paljon talli- ja seurakisoissa kouluratsastuksen parissa. Kyllä sillä esteitäkin pääsi, joskin veri virtasi enemmän sinne kiemuroiden pariin. Kilpailuiden ohella Riasta oli sänkilaukkahevoseksi, naamiaisratsuksi ja erinomaiseksi leikkiratsuksi kananmunan kuljetukseen lusikalla. Kaiken tämän lisäksi Ria osoittautui hyväksi periyttäjäksi, joskin sen siitosura katkesi neljännen varsan kohdalla tamman saatua nopeasti sen hautaan vievä kohtutulehdus vain 16-vuotiaana. Kaikissa sen varsoissa Ria kuitenkin elää vahvasti, niin rakenteessa, luonteessa että periyttäjänä.

Emä Vaniljakastike on nimensä mukaisesti oikeaa vaniljaa että kastiketta. Vaalea Vanilja lähti Karjalan kunnailta aikoinaan valloittamaan kotimaansa kamaraa maailmalta palaavan kouluratsastajan uutena projektina, ja voi että mikä projekti siitä tulikaan. Vanilja voitti ensimmäiset viisi kisaansa ja jatkoi mahtavaa kouluhevosen uraa sijoittuen vielä myöhemminkin kisauransa aikana. Ratsastajien mukaan Vanilja on, no, vanilja, semmoinen perushyvä hevonen kenelle tahansa, luonteeltaan yhtä säväyttävä, mutta varma ja kiltti. Kisaamisen ohessa tamma piipahti kantakirjaan ja pokasi komean II-palkinnon, rakenteessa ei juuri lyhyt- ja alakaulaisuuden ohella sanottavaa, luonne koululaisen 8, hyvä ja nöyrä mutta maustetta kaipasi. Askeleistaan Vanilja pisteet keräsi, ja väitetysti ei ole toista yhtä hyväliikkeistä pientammaa. Voitettuaan suomenpienhevosten kouluratsastuksen pronssia Vanilja eläköityi siitokseen, ja se on jättänyt kuusi hienoa varsaa. Viimeistään se kantaa tälle kesälle, ja sen jälkeen sitä odottaakin jo eläkekoti vuokrattuna omistajansa tuttavaperheelle puskaratsuksi.
Emänisä Toffeeponi eli vain vähäiset viisi vuotta, mutta kyllä siitäkin kerrottavaa on. Voikko tähtipäinen ori syntyi Tyrnävällä ja se muutti aikanaan kasvattaja-omistajansa mukana takaisin Karjalaan. Kotimittauksella Toffee oli suunnilleen 144cm ilman kenkiä, luonteeltaan puolestaan kaksi senttiä pienempi, sen verran peräkammarinpoika se oli. Vähän nössö oriksi, mutta hyvin leppoisa otus. Toffeen kanssa ehdittiin käydä muutamat varsanäyttelyt II- ja III-palkintoja keräten, parantamisen varaa oli kaulan mitassa ja alakaulaisuudessa sekä ruikussa rakenteessa, mutta sen ajateltiin paranevan iän tullessa. Ratsuna Toffee jäi hyvinkin raa'aksi ja kapasiteetin lopputasoa voi vain arvailla, mutta hitaasti tehty ori oli ainakin erinomainen käynnissä ja ravissa, pikkasen töksähtävä laukkaan, mutta sekin saattoi johtua vielä kehittymättömästä takaosasta. Omistajallaan oli hyvä kutina käyttää Toffeeta jo nuorena parille tammalleen, joista molemmat tiinehtyivät ja varsoivat tammavarsat. Valitettavasti siihen se sitten jäikin, ja niin jäi Toffeekin, jäätyneeseen tarhaan talviaamuna traagisesti heinäseipääseen itsensä teloneena.
Emänemä Kermavanukas on oikein pirteä senioritamma Lahest. Rautias, nippa nappa pienmittoihin jäänyt tähtisilmäinen liinakko vaihtoi pariinkin otteeseen omistajaa, ensin kotikonnuiltaan Karjalaan, jossa se toimi jonkin aikaa humputteluratsuna ja varsoi ensimmäisensä, sitten se myytiin Oulun tienoille ratsastuskouluun, josta se sittemmin pelastettiin kasvattajan toimesta takaisin koulun lopettaessa toimintansa. Kasvattajansa sen sitten siitä lähti tekemään, ja eritoten hyppäämisestä pitänyt Vanni lähti kokeilemaan onneaan rataesteillä, siirtyen sitten maastoesteille, jossa se olikin enemmän elementissään. Puhukoon kaksinkertainen kultamitali maastoestemestaruuksista puolestaan! Koska lahjakasta tammaa piti myös käyttää paremmin jalostuksessa, kasvattajansa lähti tarjoamaan sen kantakirjaan, ja piensuunnalta sille napsahti III-palkinto - juuri pisteen erolla palkinnotta jättämisestä. Kasvattaja alkoikin kutsua Vannia siunatun ykkösen hevoseksi. Rakenteeltaan ei ihmeellinen, tynkäkaulainen ja lihava, pitkärunkoinen ja vähän laiska nostamaan jalkoja, luonteeltaan vähän mitäänsanomaton mutta kiltti, arvostelu ei oikeastaan kaunistellut. Jos jotain hyvää, niin ilme ja jouhet. Kasvattaja kuitenkin oli suuresti tyytyväinen ja siirsi Vannin siitokseen hyvillä mielin, ja tamma saikin vielä kolme potraa poikaa ennen eläköitymistään.


Kilpakalenteri


näyttelyt

23.07.2021 Kurjenpesä / tuomari Lissu T. / 07/10, SA
17.11.2021 Kurjenpesä, nj / tuomari Lissu T. / BIS6 MVA-SERT

kouluratsastus
7 sijoitusta

30.09.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
02.10.2022 kutsu / Helppo A / 03/40
05.10.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
08.10.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
10.10.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
18.10.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
19.10.2022 kutsu / Helppo A / 03/40

kenttäratsastus
6 sijoitusta

24.11.2021 kutsu / Helppo / 02/40
27.11.2021 kutsu / Helppo / 02/40
28.11.2021 kutsu / Helppo / 02/40
01.02.2022 kutsu / Helppo / 02/50
17.02.2022 kutsu / Helppo / 02/50
12.10.2022 kutsu / Helppo / 02/40

esteratsastus
2 sijoitusta

06.02.2022 kutsu / 100cm / 02/100
07.02.2022 kutsu / 100cm / 09/100





muut kisat

00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot


Päiväkirja

00.00.0000 merkintä © kirjoittaja

tekstiä.


Vispilän kuvat © luvat on, kiitos!
Miinan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu