Lemmikkirölli

virtuaalihevonen - VH21-018-1513


kantakirjakelpoinen

'Rölli'


suomenpienhevosori, 138cm korkea, tummanrautias
syntynyt 03.08.2021, iältään 4-vuotias, ikääntyy satunaisesti
kasvattanut Ilon Tila evm
omistaja Valokylän Talli VRL-14618

painoittunut yleislajeihin
kilpailee tasoilla Helppo B / 90cm / Helppo

❈ tavoitteena kantakirjaus, kantakirjakelpoinen
❈ tavoitteena laatuarvostelut sla, krj, erj, kerj 


Joulukuuhun 2021 mennessä olin jo myöntänyt itselleni, ettei minussa ollut pysäyttämistä, kun iskin silmäni johonkin uuteen hevoseen. Aina se oli jäänyt pelkäksi yritykseksi tai sitten olin katunut pitkään jälkikäteen hevosen päästämistä hyppysistäni, joten olin vaan antanut itselleni oikeuden ostaa kaiken, mihin raha ja kiinnostus riitti. Lisäksi minulla oli sen verran tuuria, että olin saanut edellisiä hyviin ylläpitokoteihin vanhemmalla iällä, joten sen siivillä uskalsin joulun lähestyessä alkaa miettiä omia joululahjojani tyhjiin karsinoihin.

Lemmikkirölliä olin ihastellut jo tovin somen kautta kuvista ja videoista, joita sen kasvattaja Marjatta oli siitä julkaissut maatilansa sivuilla. Hän ei ollut varsinainen hevosihminen, vaan perinnetilan emäntä, jolla sattui olemaan pari harrastesuomenhevosta ja joista toisen hän oli sattunut sille kesälle varsottamaan. Orille ei kuitenkaan ollut hänen tilallaan tammojen kanssa paikkaa, ja ennen ruunaamista hän halusi kokeilla, mikäli joku höynähtänyt seuraajansa ostaisi varsan sellaisenaan. Ja minä, eräs näistä kyseisistä seuraajista, laitoin heti viestiä vihjailevaan sävyyn kirjoitetun päivityksen perusteella. Siitä seurasi nopea viestinvaihto, pikavisiitti Tornioon ja kotimatka Lemmikkiröllini kanssa.

Jos minun pitäisi kuvailla Lemmikkirölliä yhdellä sanalla, niin se olisi varmaan taskuraketti. Rölli on nimittäin kaikessa pienikokoisuudessaan varmaan meidän tallin kärsimättömin ja tulikavioisin otus! Sen säheltämistä ei kuitenkaan kannata pelästyä, sillä kaikessa kiireessäänkin Lemmikkiröllimme on pohjimmiltaan varsin kiltti, rölliksi siis.


Sukutaulu



isä
Isorölli
trt 142 sph



isänisä
Pikkurölli prt 140cm sph



isänemä
Mutrulla trt 145cm sph

isänisänisä Röllin Aarre

isänisänemä Pikku-Pisku

isänemänisä Motkotin

isänemänemä Pitsirulla



emä
Ratkiriemu
vprt 134cm sph



emänisä
Kuperkeikka vrt 136cm sph



emänemä
Talven Ilo rtkrj 131cm sph

emänisänisä Kommervenkki

emänisänemä Tupsahdus

emänemänisä Hassutus

emänemänemä Ihastus


Rölli ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
❈ 26.03.2022 syntynyt tammavarsa Valokylän Lettukestit, emästä Vispikermasuukko KTK-II KV-III


Kilpakalenteri


näyttelyt

31.08.2022 Susiraja / tuomari Jannica / 12/12 irtoSERT

kouluratsastus
8 sijoitusta

31.01.2022 kutsu / Helppo B / 01/40
04.02.2022 kutsu / Helppo B / 03/40
07.02.2022 kutsu / Helppo B / 05/40
10.02.2022 kutsu / Helppo B / 03/40
10.02.2022 kutsu / Helppo B / 06/40
19.02.2022 kutsu / Helppo B / 01/40
06.03.2022 kutsu / Helppo B /
 04/28
08.03.2022 kutsu / Helppo B / 04/28

kenttäratsastus

00.00.0000 kutsu / sija / taso
00.00.0000 kutsu / sija / taso
00.00.0000 kutsu / sija / taso

esteratsastus

00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija

muut kisat

00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot


Päiväkirja

08.12.2021 maastoestevalmennus © Kielo

Olin luvannut Anjalle virittäväni hänen hevosiaan maastoesteille, mutta Röllissä ei ollut mitään viritettävää jäljellä! Se pörisi ja steppaili koko varustamisen ajan, ja kun vihdoin pääsin pikkuruisen orin selkään, se oli jo pää viidentenä jalkana menossa. Pitkänä ihmisenä en juurikaan arvostanut pienhevosia, mutta Röllin energia vei sydämeni mennessään. Tummanrautias lähti pohjeavut saatuaan kipittämään maastoon sellaista vauhtia, että en olisi niin lyhyiltä jaloilta sellaista odottanut. Se oli kuin tuhatjalkainen, paineli korvat edellä hirveää kiitoa, ja yritti ryöstää laukalle useammin kuin kerran.

Röllin vetreyttäminen ei ollut homma eikä mikään, sen se hoiti aivan itse, ja tuntui hyvin irtonaiselta ratsastaa jo heti selkään noustessa. Ori uhkui ja puhkui ja halusi jo oikeisiin töihin, eikä vain kävellä kuin mikäkin tätikuljetin. Lähdin siis varmoin mielin Röllin kanssa samalle radalle kuin olin käynyt Vilin kanssa aiemmin tänään, ja Rölli totteli. Se melkein tärisi kaikesta energiasta, mitä se halusi päästä purkamaan, joten annoin sen päästellä kiitolaukassa ennen maastoesterataa. Rölli heitti muutaman pukin ja juoksi kuin henkensä hädässä, pitkä letti piiskaten kasvojani.

Radalle päästessä pieni ori oli jo hieman rauhoittunut, mutta vain hieman. Se heilautti vaaleaa häntäänsä nähdessään radan ja sen askeliin tuli lisää sähellystä. Rinta pöyhkeänä ori lähti luvan saatuaan laukassa kohti rataa, ja jouduin pidättelemään sitä koko ajan, jotta sen laukka pysyisi maltillisena; Muuten se päräyttäisi suoraan esteen läpi. Rölli ei ollut ihan samaa mieltä tahdista, mutta totteli vastahakoisesta, ja ylitti ensimmäisen esteen hyvällä ilmavaralla.

Röllillä oli hyvä hyppytekniikka ja aimo annos rohkeutta, ja orin kanssa oli kiva hypätä. Sitä sai pidättää koko radan ajan, muuten se oli oikein näppärä hyppääjä ja pärjäsi korkeammillakin esteillä loistavasti. Orin koko ei ehkä vakuuttanut, mutta olin aivan rakastunut kaikkiin muihin aspekteihin siinä. Rölli käytti luonnostaan selkäänsä ja lihaksiaan hyppäämiseen, ei vain jalkojaan, ja se oli näyttävässä kunnossa talvikarvansa alla. Ratsastin radan pariinkin otteeseen orin kanssa, ennen kuin palasimme talliin, jossa Rölli sai kourallisen nameja, koska se vain oli niin hieno. 


Röllin kuvat © ENVAPAAT19 CC BY-NC-SA 2.0, kiitos!
Nuutin tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu