Noituus

virtuaalihevonen - VH21-018-0804

Noituus oli toinen kesän 2021 hankinnoista. Toukokuun yössä, taivaan uhotessa ukkosilla maailmaan putkahtanut ruunikko pienhevosvarsa oli kuulemma heti jotenkin näyttänyt varsin taianomaiselta otukselta, maatessaan kuin kotonaan karsinan pehmeillä pahnoilla taivaan halkoessa pimeää yötä ikkunasta välähdellen. Keijuahan siitä aluksi ajateltiin, mutta kun kasvattaja oli mennyt tulokastaan avittamaan jaloilleen, oli ponikokoinen tammavarsa jysäyttänyt mojovan potkun isännän reiteen ja kiljunut päälle, joten moista kukaan lopulta kehdannut Keijuksi mennä kutsumaan.

Noita on aina lukeutunut niihin hevosiin, joista erehtyy ajattelemaan mukavia, ja sitten tajuaa, miksi sen nimi on Noita. Se on suoraan sanottuna ihan nimensä ansainnut, semmoinen aavistuksen synkeä, vähän pahansisuinenkin mikäli se olisi juuri sillä hetkellä halunnut manata maailmalle synkkiä ilmoja ja muille vähemmän iltakauroja. Nätti kuin mikä, mutta mene ja tiedä sen sielunelämästä, kun muusta se ei tunnu tykkäävän kuin omasta tarhasta, kokonaan sille tarkoitetusta heinäpaalista ja pitkistä ulkoiluista sadepäivinä.

Noita osaa olla tosiaan välillä vähän nimensä mukaisesti häijy mikäli sattuu sopivasti joku sateinen päivä, mutta kannattaa kuitenkin lähteä ihan ennakkoluulottomasti sen kanssa tekemään. Pelotuskeinoja tältä löytyy parikin, kuten takajalkojen nostelua ja liuta luimuilmeisiä irvistyksiä, mutta aika nopeasti siinä oppii tunnistamaan, milloin Noita on ihan oikeasti äreä ja milloin olisi mielummin erakoitunut tarhansa nurkkaan. Noidalla on myös aika korkea kynnys ihan oikeasti näyttää uhitteluaan toteen, joten pääasiassa mitä reippaammin ja napakammin sitä käsittelee, sitä todennäköisemmin Noita vaan puhahtelee tyytymättömyyttään ja käyttäytyy asiallisesti tilanteen ajan. Ei se nyt tuntia ehkä suostu turhaan seisomaan silloinkaan, sellaisen ajan ja enemmän se suostuu käyttämään vain syömiseen, syömiseen ja vielä kerran syömiseen, mutta heinäverkon kanssa tämänkin yli päästään. Toimenpiteistä tämä ei niinkään välitä, eli pesut, kavioiden öljyämiset sun muut tällä menee ihan helposti, mutta madotukset ei enää niinkään. Eläinlääkäri onkin semmoinen kasvo, joka saa tuntea Noidan kiroukset nahassaan, ja siihen ei enää auta vellit eikä puurot.

Noidan kapasiteetti jää monilla ihan huomaamatta sen häijyn luonteen alta, mutta oikeasti kaikista mukavimmillaan tämä on selästä käsin. Alun pakollisten niskottelujen ja kantojen paukuttelun jälkeen tammassa on ihan aitoa lupausta suht vakavaeleisestä tekijästä, koska Noita jo tietää, ettei parempaa ratsastajaa voi enää narrata satulasta yhtään sen aiemmin alas kuin on tarkoitettu. Siispä parempi vaan mennä ja tehdä.
Noitaa ei varmasti voi sanoa kaikista reippaimmaksi liikkujaksi, tai edes sellaiseksi, joka välttämättä haluaa yrittää parhaansa ja miellyttää ratsastajaansa, mutta hyvin vakaa se on. Askelista löytyy mittaa ja jalkojaankin se osaa nostella, eikä sitä säikäytä mikään vaihto tai väistö. Kun Noidalta vaan osaa pyytää, se osaa myös tehdä, siinä on semmoista aitoa kouluhevosen vikaa.
Estehevosta tässä ei ole ihan niin paljon; toisinaan suoritus on näyttänyt enemmän pellehyppykilpailun kenraaliharjoitukselta kuin vakavan esteratsukon taidonnäytteeltä, mutta ei tämä sysipaska ole, laiska ennemminkin etenemään ja kova hiljentämään hyppyyn, jos sitä ei tuupi jatkuvasti eteenpäin. Noita ei vaan aina oikein ymmärrä koko puuhaa eikä välitä hikoilla liikaa joidenkin risujen ylittämisen tähden (ne kun voisi kiertääkin, tyhmä ihminen), ja metrin rata, vaikkakin sen tällä pääsee, menee jo töistä patistelun vuoksi. Siispä, hypättäköön sen alle niin kaikilla on edes pikkasen kivaa. Maastossa tässä on jo enemmän lisäpontta hypätä, varmaankin vähän väljemmät maisemat ja vähemmän hiekkaiset kentät viihdyttävät enemmän Noitaa kuin tylsät valkoiset aidat.

Huolimatta Noidan happamasta luonteesta väitän sitä silti lehmänhermoiseksi hevoseksi; eihän se säiky mitään, kunhan tykkää tehdä elämästä hankalaa, kun se ei mene sen halujen mukaan. Kaikista parhaita kisasuorituksia voimme odottaa paskimmilla säillä, joilla kehtaa olla kentillä juoksemassa. Silloin se myös käyttäytyy poikkeuksellisen hyvin kisapaikoilla, Noita kun ei välitä yhtään kesähelteistä trailerissa ja sidottuna sen kylkeen, mutta sekin menettelee välipalojen voimin. Muuten se onkin sama vanha Noita; ei se kiinnostu muista hevosista, uusista varusteista tai estekalustosta, mutta kyllä se tekee, jos siltä oikein nätisti pyytää ja palkitsee perään vellillä.

Sukutaulu

Noita on harkitusti tarjolla jalostukseen tuontisukuisille suomenhevosoreille.
❈ 03.12.2021 syntynyt tammavarsa Valokylän Poppanen ktk-kelp, isästä Pesonen KTK-II
❈ 14.01.2022 syntynyt tammavarsa Valokylän Metsänoita ktk-kelp, isästä Tukkijätkä KTK-II
❈ 04.02.2022 syntynyt orivarsa Valokylän Luutamo ktk-kelp, isästä Kuutamoinen KTK-II

Kilpakalenteri

näyttelyt

22.07.2021 Kurjenpesä, erikoisnäyttely / tuomari Lissu T. / BIS2 MVA-SERT

Päiväkirja

08.02.2022 mammajumppaa © omistaja

Pakkanen pureskeli varpaitani villasukista huolimatta. Tai ei se niin yllättävää ollut, olivathan mummuni kutomat sukat jo moneen kertaan parsittukin, ja niitä jalkaan kiskoessani olin huomannut taas isovarpaan luona rakoilevan langan. En ollut kuitenkaan siinä ehtinyt sukkia parsimaan, joten kipitin nyt vähän vikkelämmin tallin suojiin pakkasukkoa pakoon.

Noidan karsinasta kuului ahne maiskuttelu; tamman viimeisin varsa, kotiin jäävä Luutamo nautiskeli äänistä päätellen jälleen maitobaarin antimilla. Noita oli ollut aina hieman poikkeuksellinen hevonen, ja se oli tehnyt miltein kaikki varsansa talvisin. Mutta mitäpä muutakaan voi odottaa näin omalaatuiselta otukselta? Kurkistin varovasti hämärästi valaistuun karsinaan, ja ominaiseen tapaansa nuokkuva Noita luimisti välittömästi tuhahduksen kera. Kaikki siis hyvin valtakunnassa. Hiihdin niiskutellen kohti satulahuonetta.

Noidalla oli hyvinkin jo aika aloittaa taas varovaisesti rasitus vauvakilojen karistamiseksi, jotta saisimme sen seuraavaksi tähtäämään viimein kohti kisakenttiä. Luutamo oli päässyt varsaloimineen mukaan rallittelemaan, ja sitähän omapäinen varsa mielellään lämpimässä, joskin vähän nihkeässä maneesissa tekikin. Noita oli onneksi varsin hyvä, tilaa antava ja häsläämätön emä varsoilleen, ja vieroituksen korvilla varsat olivat jo hyvinkin itsenäisiä. Muutenkin, oli pakko nyt vähän kehaista itseään, mutta Noidan varsat olivat varmaankin olleet luonteikkuudesta huolimatta suosikkejani, tasaisen pieniä ja silmää miellyttäviä.

Maanittelin hieman Noitaa kevyeeseen käyntiin, ja vaikka se lähtikin hieman tahmeasti, oli siinä ihan mukava tempo heti kättelyssä. En oikeastaan ollut suunnitellut mitään ravipätkää suurempaa tälle päivää, olihan minulla pari muutakin liikutettavaa, ja Noidan olin ottanut vähän tähän väliin vartin hölkälle ratsua taasen herätelläkseni. Noitahan toki kokeili vielä, josko ravaamisesta pääsisi luistamaan, mutta tarmolla toimitetut avut menivät lopulta oikeaan osoitteeseen ja vauhti kiihtyi. Uraa ravatessani seurasin hymyillen maneesiin nukkumaan laittavaa Luutamoa, joka oli saanut tarpeekseen jo päivän tempoilusta, kun äitinsä vasta aloitti.

Noidan kuvat © Vvapaat, kiitos!
Noidan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu