Valokylän Vadelmaviuhka
virtuaalihevonen - VH24-018-0058
KTK-III KEV-III
'Viuhka'
❈ III -palkinto suomehevosten kantakirjatilaisuudessa huhtikuussa 2024
❈ III -palkinto kenttävarsojen laatuarvostelussa huhtikuussa 2024
❈ tavoitteena laatuarvostelut sla, kerj (sv 01/25)
Liljalaiset olivat aina olleet erityisen lähellä sydäntäni, ja ertyisesti Kevät Unelmaan olin jo linjannut useamman hevosen. Ei siis mikään ihme, että jälleen sydämeni vei Liljan Villiunelma Jannican mainostaessa Adinan jalostushevosia. Liisinkivarsa oli yhdellä viestillä sovittu, ja isäksi valikoin vielä komean Korpihovin Romeon, jonka suku oli vieraampaa perua. Niin oli laitettu jälleen yksi unelmasukuinen aluille.
Unelma kantoi pitkään ja hartaasti helmikuulle varsaamme, ja lopulta kireänä pakkasyönä pulahti pahnoille vanhempiensa tavoin merkitön ruunikko, minun erityiseksi ilokseni vieläpä tamma. Hieman romuluinen, pienehkö elämän alku oli jaloillaan jo ensimmäisen tunnin sisällä, ja tarmokkaasti imemässä ternimaitotippoja ennen auringonnousua.
Vakaa kuin peruskallio, sillä kuvailisin Viuhkaa parhaiten. Sellainen terveellä tavalla itsevarma hevonen; se ei pyytele anteeksi olemistaan, mutta ei sen ole tarvinnutkaan. Viuhkan kanssa on aina yhteistyö pelannut ilman mitään suuria jyräkokemuksia tai nokankoputtamisia, se on vaan luonnostaan niin sosiaalinen ja nöyrä. Joka hevosystävän lempiseuralainen, niin kaksi- että nelijalkaisten. Paljon muuta sanottavaa ei Viuhkan kanssa tuusaamisesta jääkään; harjat, sormet ja loimet nuuskutellaan ennen käyttöönottoa hyvässä hengessä, ja sen jälkeen kaikki meneekin mukavan arkisesti Viuhkan ollessa valppaana ja avuliaasti mukana nostamassa kavioita.
Valehtelematta viihtyisin Viuhkan selässä varmaan kaikista ratsuistamme pisimpään. Sen vakaa askel vie aina just sitä oikeaa tahtia, oikeaa rytmiä eteenpäin, ja siihen on helppo asettua istumaan ja mennä menojaan.
Viuhkan suku mahdollisti niin este- että kouluratsastusradat, ja minä laiskana lähdin suoraan kouluttamaan tammani kenttäpeliksi, eihän maastoesteosuuskaan tuntunut Viuhkan kanssa mahdottomuudelta. Oikeassa olin; oltiin aitojen sisällä, tai niiden ulkopuolella, ei sillä niin väliä. Viuhka on yhtä lehmänhermoinen peli missä tahansa ympäristössä, eikä uhraa kirkassilmäistä katsetta enempää ulkoisille tekijöille, kunhan siltä muistaa pyytää välillä jotakin. Viuhkan kanssa tulee taltutettua villeimmätkin kiemuraurat ja rämäisimmät risuesteet tarkalla silmällä, sopivassa tahdissa.
Sukutaulu
isä
Korpihovin Romeo
prn 158cm sh
isänisä Kailan Rominki rn 158cm sh
isänemä Hipparilla rn 158cm sh
isänisänisä Niklas evm rn 159cm sh
isänisänemä Valon Tilda evm rt 151cm sh
isänemänisä Iippari evm rt 158cm sh
isänemänemä Helniina evm rn 157cm sh
emä
Liljan Villiunelma
KTK-III
emänisä Viikari KTK-III SLA-II YLA3 ERJ-III SV-II jälk. AB
emänemä Kevät Unelma KTK-III SLA-II SV-II
emänisänisä Tuulen Poika evm rt 157cm sh
emänisänemä Suvituuli evm vprt 152cm sh
emänemänisä Kuuraparta evm vrn 160cm sh
emänemänemä Villi-Unelma evm rn 152cm sh
Viuhka ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
kenttäratsastus
00.00.0000 kutsu / sija / taso
00.00.0000 kutsu / sija / taso
00.00.0000 kutsu / sija / taso
Päiväkirja
00.00.0000 merkintä © kirjoittaja
tekstiä.
Viuhkan kuvat © scirlin, kiitos!
Viuhkan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu