Kaarnan Silkkiunikko
virtuaalihevonen - VH19-018-0346
KTK-III SV-II
'Ulla'
❈ II - palkinto suomenhevosvarsojen laatuarvostelussa huhtikuussa 2019
Jostain syystä olin aina rakastanut tammojen hankintaa, joten ei ollut niin ihme, että kesällä 2021 sukupuolijakauma painottuikin jälleen voittoisasti tammojen puolelle. Mutta tammoistahan ne varsat kasvatetaankin!
Yksi sen kesän katselluimmista hevosista olikin pienkokoinen, ihan syötävän suloisen nimen ja kauniin katseen omaava tamma, Miina Vadelma. Miinalla oli vielä päälle mukavan uusi, pienhevosia vilisevä suku ja kasvattajansa oli oikein sydämellinen savolainen nainen, jolle kyseessä olikin ensimmäinen kasvatti. Samasta yhdistelmästä oli jo ennestään yksi Jennalle jäänyt tammavarsa, jota hän tarjosi ilomielin kokeiltavaksi mikäli haluaisin saada konkreettista tuntemusta toivottavasti Miinankin kykyihin. En kuitenkaan tarvinnut sen suurempia vakuutteluita ostotarjoukseni jättämiseksi, mitä olin saanut videoina naiselta molemmista varsoista, ja kaikkien iloksi pääsimme kirjoittamaan paperit jo ennen luovutusikää.
Ulla on meidän oma Taalasmaa. Semmoinen hyväntahtoinen naapurikyylä, joka paikkaan turpansa tunkeva ja sosiaaliriippuvainen, huolestuneen näköinen tamma. Se näyttää niin maansa myyneeltä, että vieläkin tekee vaan mieli roikkua rautiaan kaulassa lohduttelemassa, vaikka aihetta ei olisikaan.
Sukutaulu
isä
Routaruusun Korpinsydän
KTK-II
isänisä Runon Naavakorppi KTK-II SV-I
isänemä Vuornan Hukansydän KTK-III SLA-I KRJ-I
isänisänisä Korpimoinen KTK-II SLA-I KRJ-I ERJ-I VVJ-II
isänisänemä Ch Naavaneito KTK-II SLA-II KRJ-II VVJ-II
isänemänisä Hukanpoika KTK-III SLA-I KRJ-I VVJ-II SV-I
isänemänemä Ch Vohvelisydän KTK-II SLA-I KRJ-I VVJ-I
emä
Hopeatuulen Kuunpilke
KTK-II SV-II KV-II
emänisä Kahmon Kuu KTK-II
emänemä Liljan Pikku Sievä KTK-II KRJ-I
emänisänisä Ch Kuurimo KTK-I
emänisänemä VIR MVA Ch Kannelmaan Neri KTK-II
emänemänisä Ch Kajastus KTK-II SLA-II KRJ-III ERJ-III KV-III jälk. C
emänemänemä Pikku Nätti KTK-III SLA-III KRJ-III KV-III
Ulla ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
Kilpakalenteri
näyttelyt
00.00.0000 paikka / tuomari / palkinto
kouluratsastus
jaoksenalaiset - 42 sijoitusta
05.07.2020 kutsu / Helppo B / 01/50
06.07.2020 kutsu / Helppo B / 05/50
07.07.2020 kutsu / Helppo B / 02/50
08.07.2020 kutsu / Helppo B / 05/50
02.10.2020 kutsu / Helppo B / 03/50
06.10.2020 kutsu / Helppo B / 02/50
09.10.2020 kutsu / Helppo B / 01/50
06.12.2020 kutsu / Helppo A / 01/60
12.12.2020 kutsu / Helppo A / 05/60
14.12.2020 kutsu / Helppo A / 06/60
27.12.2020 kutsu / Helppo A / 01/60
28.12.2020 kutsu / Helppo A / 03/60
30.12.2020 kutsu / Helppo A / 02/60
01.02.2022 kutsu / Helppo A / 01/50
02.02.2022 kutsu / Helppo A / 01/40
03.02.2022 kutsu / Helppo A / 07/50
03.02.2022 kutsu / Helppo A / 05/50
07.02.2022 kutsu / Helppo A / 05/40
08.02.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
08.02.2022 kutsu / Helppo A / 05/50
10.02.2022 kutsu / Helppo A / 06/40
11.02.2022 kutsu / Helppo A / 06/40
11.02.2022 kutsu / Helppo A / 02/40
13.02.2022 kutsu / Helppo A / 03/40
15.02.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
15.02.2022 kutsu / Helppo A / 06/40
17.02.2022 kutsu / Helppo A / 05/40
17.02.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
18.02.2022 kutsu / Helppo A / 06/40
20.02.2022 kutsu / Helppo A / 02/40
23.02.2022 kutsu / Helppo A / 01/40
25.02.2022 kutsu / Helppo A / 02/40
25.02.2022 kutsu / Helppo A / 05/40
26.02.2022 kutsu / Helppo A / 06/40
27.02.2022 kutsu / Helppo A / 04/30
05.03.2022 kutsu / Helppo A / 01/30
08.03.2022 kutsu / Helppo A / 04/30
10.03.2022 kutsu / Helppo A / 05/30
12.03.2022 kutsu / Helppo A / 02/30
15.03.2022 kutsu / Helppo A / 05/30
15.03.2022 kutsu / Helppo A / 05/30
17.03.2022 kutsu / Helppo A / 01/30
Päiväkirja
00.00.0000 merkintä © kirjoittaja
tekstiä.
Ullan kuvat © TN, kiitos!
Ullan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu