Sotamaalauksen Sydäntalvihauta

virtuaalihevonen - VH20-018-0774

Tiivitaavi. Hipsu. Laalaa. Pai.

Olisi voinut miettiä kaksi kertaa. Käsissä on kuuluisaa omaa tahtoa omaava putkiaivo, joka viettäisi päivänsä kaikkein mieluiten tarhassa villinä ja vapaana tammoille lirkutellen.
Ratsuna ei anna sitten mitään ilmaiseksi. Paitsi sitten, kun siihen on kokeiltu kaikki kiristyksestä lahjontaan. 

Sukutaulu

Taavi ei ole vielä tarjolla jalostukseen.

Kilpakalenteri

näyttelyt

00.00.0000 paikka + muut tiedot

Päiväkirja

11.12.2021 kouluvalmennus © kasvattajatäti Sanni

Anja oli päättänyt pitää valmennusviikonlopun Valokylässä, joten totta kai mun piti olla paikalla. Mulla oli mukana vaan Eino, joten Anja ehdotti, että mä voin vähän ratsastella senkin hevosilla (ilmaista työvoimaa siis). Siispä mä päätin lauantaina hieman kierrellä tallissa ja katsoa, mitä kaikkea Anja oli taas oikein kerännyt talliin, ja kohtasin tutun harmaanaaman. "Hei Taavi", lepersin pienelle orille lempeästi ja rapsutin sen päätä. Ori veti päänsä pois ja tuijotti mua loukkaantuneena, kunnes taion sille herkkupalan, minkä jälkeen se oli niin parasta kaveria taas. Taavista oli kieltämättä kasvanut mitä komein hevonen, vaikka itse sanonkin. Joskus oli ihan käsittämätöntä ajatella, että se oli Surmiksen varsa. Mä olin vihannut Surmista niin paljon.

Taavi ei todellakaan ollut innoissaan lähdössä töihin, mutta mä varustin sen ja talutin ulkokentälle, sillä maneesi oli valmentajien käytössä. Ori ei ollut innoissaan siitäkään, että joutui olemaan ulkona kylmässä, mutta mä rapsuttelin sen kaulaa ja kiipesin selkään. Taavi lähti vastahakoisesti liikkeelle, mutta seurasi pian maansa myyneenä uraa. Kun se sitten alkoi vetreytyä, sen luonnekin tuli esille. Taavia sai koko ajan ajaa eteenpäin, jotta se kulkisi kunnolla eikä vain köntystelisi uralla, eikä se halunnut taipua mihinkään suuntaan, vaikka kuinka yritti. Ratsastin oria aluksi käynnissä ja ravissa ja vaikka olin ajatellut, että tämä olisi vain pientä harrasteratsastusta, Taavi laittoi mut tapansa mukaan kunnolla töihin, jotta se näyttäisi ollenkaan osaavalta. Kyllä se oikeasti osasi, olihan Surmiskin ollut niin taitava, että mulkkuluonteensakin kanssa oli pärjännyt laatuarvosteluissa. Toisaalta, ei Varpukaan mikään herttainen ollut ollut.

Yhteinen sävel alkoi vähitellen taas löytymään, mutta ei todellakaan helpolla. Taavi oli aina ollut vähän nihkeä hevonen ja siltä sai aina vaatimalla vaatia asioita. Tunsin kuitenkin oman kasvattini, joten ei se mikään mahdoton tehtävä ollut, ja Taavin ravitehtävät alkoivat sujumaan. Pyysin Taavilta laukkaa, ja ori totteli ensimmäisestä pyynnöstä. Kaiketi niitä jouluihmeitä sittenkin tapahtui. Orin laukkaa sai hieman korjailla, mutta sekin lähti siitä sitten pyörimään ja hetken aikaa Taavi oli jopa kuulolla. Se teki hienoja laukkaympyröitä ja vaihtoi laukkaa, ja sen jälkeen hidasti raviin pohkeenväistöihin kuin ammattilainen. Totta kai sitä piti kehua maasta taivaisiin, kun se vihdoinkin käyttäytyi kuin kilpahevonen, ja kuunteli ratsastajaa. Taavi kuitenkin kuuli kehut ja ajatteli, että nyt se oli tehnyt työnsä valmiiksi, ja palasi siihen mielentilaan, jossa sitä sai anella ja lahjoa ja kiristää. Arvelin, että kenties koulutreeni olisi nyt tässä, tuskin Taavi toista samanlaista hetkeä kokisi yhdellä ratsastuskerralla. Ohjasin orin siis takaisin uralle kävelemään loppukäyntejä.  

Taavin kuvat © W (VRL-00121), kiitos!
Taavin tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu