Valokylän Marjaroihu
virtuaalihevonen - VH24-018-0000
meriitit tähän
'Roju'
❈ tavoitteena kantakirjaus
❈ tavoitteena laatuarvostelut kerj, yla, sla
Talven 2024 joukkotuhon jälkeen oli hyvä miettiä lohdutusta uusista hevosista tyhjien karsinoiden täytteeksi, eikä aikaakaan, kun katselin taas myytäviä varsoja. Vaikka tammapuolelle ensisijaisesti olin uudet pahnat jo levitellyt, oripuolella kävin jynssäämässä pari luukkua kotikelpoisiksi ihan varmuuden varalta, tiedä mitä sitä etsiessään löytää.
Ja minähän aina löydän vaikka ja mitä. Tällä kertaa mielenkiintoni suuntasin pienmittoihin jäävään Karhunsydämeen, koulusukuiseen nuoreen oriin. Päätökseni perustin oikeastaan vaan mututuntumaan ja kasvattaja Henrin kertomaan, enkä edes nähnyt etelänvetelää ostostani ennen sen saapumista pakkaspäivänä pihamaalle hytisten.
Kauno on minun vanhasieluni. Sen kanssa arki tuntuu ihanalta vaaleanpunaiselta hattarahötöltä orin höristessä korvaani hoitohetkien aikana ja kesäillan ratsastuksen päättyessä auringon lämpöön niitylle, sen lautasille köllötellen ja kärpäsien surinaa kuunnellen.
Tämän suomenhevosen ääressä rutiinit tuntuvat ihan unohtuvan ja minä jään leijumaan sen kanssa pilvilinnoihini, hitaasti ja hartaasti sen kylkiä raaputellen, ja sekös on pienen orin mieleen. Niissä samoissa haavekuvissa varustan torkahtelevan Kaunon suitsia ja kuolaimia myöten, ja köpöttelemme yhdessä löysin rantein linnunlaulujen säestämänä auringonlaskuun välittämättä tarhanportille saapuneista silmäpareista ja tuuleen unohtuneista perintölakanoista.
Huolimatta Kaunon unisesta yleisvaikutelmasta vannon kuitenkin, että se, joka uskaltaa väittää oriani laiskaksi, puhuu täyttä puppua. Kyllä se tietenkin lämmittelyissä tunnustelee ensin, ollaanko nyt liikenteessä sileällä hikeen asti, vai mennäänkö nyt hiljaa ja nautiskellen köpölenkille. Makusteltuaan tilannetta se pidentää askeltaan, kokoaa ryhtiä ja humputtaa ihan omalla moottorillaan.
Täydellinen koulusuomenhevonen, sellainen tämä ori. Mieletön poljenta ja yliastunta, ryhdikäs, helppo koota, kolme ihan super upeaa askellajia… Tässä on vuosien kasvatustyö taustalla, eikä ihme, että nöyrä, tekijäluontoinen ja näyttävä pienhevonen herättää ihastusta. Joskus on joku valmentaja kaivamalla kaivanut sanottavaa etupainoiseksi lipsahtamisesta, mikäli lähtee liikaa luottamaan Kaunon pystyvän kaikkeen itse, mutta siihen vaikuttaa helposti aktiivisella läsnäololla satulassa.
Muutenkin Kaunokaiseni on yksi omia ikisuosikkejani ratsuna; hyvät ominaisuudet kantavat myös esteradoille ja maastoon eksyessä. Ei tämä mikään ratatykki ole, mutta vaivattoman näköinen ja -tuntuinen alle metrin virkistyspäiväjumppaan, eikä pelkää maastossakaan reitille osuvaa risupuskaa. Köpömaastot nyt sattuvat olevan enemmän meidän makuun kuin villi laukkalenkki esteitä silmällä pitäen.
Kaunoa kyllä kelpaa esitellä, joten vien sitä mielelläni kaikenlaisiin kissanristiäisiin. Mikäpäs siinä, kun orikin reissaa esimerkillisesti! Koppia se ei koskaan kavahtanut, eikä sen suoritusta tai edeltäviä nokosiaan ole koskaan kuohuvat kilpakumppanit tai rätisevät kaiuttimet häirinneet.
Sukutaulu
isä
Tuulenpesän Piruhiillos
KTK-III SV-III
isänisä Villiviiksi rt 153cm sh
isänemä Jokisuon Mahla prt 151cm sh
isänisänisä Purrnaus
isänisänemä Villiheinä
isänemänisä Takiaistakku
isänemänemä Jokisuon Melli
emä
Tuulenpesän Hillamyy
vrt 141cm sph
emänisä Kentucky vrt 140cm sph
emänemä Puurohiutale vrt 143cm sph
emänisänisä Teksas
emänisänemä Nokelan Lahja
emänemänisä Talkkuna
emänemänemä Onnenhippu
Kauno ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
Kilpakalenteri
näyttelyt
00.00.0000 paikka / tuomari / sijoitus
kouluratsastus
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
Päiväkirja
00.00.0000 merkintä © kirjoittaja
tekstiä.
Kaunon kuvat © scirlin, kiitos!
Kaunon tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu