Kaurakkaus
virtuaalihevonen - VH22-018-0031
ei vielä meriittejä
'Raksu'
Vuosi oli vaihtunut ja edellistä katsoessa ei voi kun tuumata, että 2021 oli ollut uusien hevosten vuosi. Jotkut tallilla jo luulivatkin, että vuodenvaihteen myötä hevoshankinnat oli tehty, mutta ehei, minulla oli vielä ostovaihde päällä ja pätäkkää tuhlattavana, joten talliväen iloksi tämäkin vuosi aloitettiin hankkimalla uusia kaviokkaita talliin - olin ilotulitteiden tuiskeissa luvannut itselleni, ettei mielitekojeni rajoittaminen ollut koskaan ollutkaan hyväksi, ja olisi vain parempi antaa minun tuhlata intoni rauhassa, kyllä se siitä vielä joskus laantuisi.
Siksipä klikkailinkin auki jokaisen vähänkään uppoavan ilmoituksen, ja sitä kautta löysin eräältä vanhalta tuttavalta välityksestä Kaurakkauden. Tamma oli jo aikuinen ja ratsukoulutettu, lupaava kolmen lajin yleispeli ja väriltään vähän erikoisempi kimo sekä kirsikkana kakun päällä Kuuparran jälkeläinen. Ei siis paljoa vaadittu, että sen suurempia miettimättä jätin tarjouksen Kaurakkaudesta ja valmistelin trailerin taasen matkaan.
Kaurakkauden lyhyessä kuvauksessa kyllä luki, että "motivoitavissa", mutta en minä ajatellut, että sitä pitää motivoida ihan kaikkeen. Yleensä tuntuukin, että se joutuu jopa motivoimaan itse itseään välillä, jotta se edes jaksaisi tallustella tarhassaan heinänkorrelta toiselle! Muuten Raksussa ei mitään muuta "vikaa" olekaan; lehmänhermoinen ja mukava, semmoinen tyypillinen suomalainen tyyppi, joka arvostaa omaa tilaa ja tyytyy vähään.
Sukutaulu
isä
Kuuparta
rtkm 157cm sh
isänisä Kuurata rtkm 159cm sh
isänemä Parailla mkm 152cm sh
isänisänisä Kuuras
isänisänemä Killutin
isänemänisä Pamppu
isänemänemä Ryysykatveen Rilla
emä
Rakappas
vprt 154cm sh
emänisä Raatas vkk 156cm sh
emänemä Liljaasi prt 155cm sh
emänisänisä Mehtäläinen
emänisänemä Rietas
emänemänisä Biljardi
emänemänemä Ruusi
Raksu ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
Kilpakalenteri
näyttelyt
00.00.0000 paikka / tuomari / palkinto
kouluratsastus
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
kenttäratsastus
00.00.0000 kutsu / sija / taso
00.00.0000 kutsu / sija / taso
00.00.0000 kutsu / sija / taso
esteratsastus
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
muut kisat
00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot
Päiväkirja
00.00.0000 merkintä © kirjoittaja
tekstiä.
Raksun kuvat © SN, kiitos!
Raksun tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu