Routapirtin Posliina
virtuaalihevonen - VH25-018-0000
kantakirjakelpoinen
'Posliina'
Varsakevät 2025 tuntui alkaneen ihan etuajassa leudon talven jäljiltä, jopa meillä pohjoisessa, ja varsauutisia sateli vastaan jokaisella somealustalla. Varhaimmat taisivat sinä keväänä syntyä jo helmikuussa, suurin osa onneksi miltein täysiaikaisina, ja maaliskuussa kausi oli jo täydessä tohinassa.
Yksi varaslähdön ottaneista talleista oli Routapirtti, joka meidän matkoissa mitattuna sijaitsi milteinpä naapurissa. Sinne en ollutkaan aiemmin eksynyt, mutta seurasin tallin tilejä suositusten perusteella ja kasvatustyöstä olin kuullut pelkkää hyvää Tuonisen Liisalta, joten en sen enempää vakuutteluja tarvinnut tallin ihasteluun.
Ei siis mikään ihme, että aikaisessa olin minäkin ja soitin heti Routapirttiin aamukahvipannun vasta poristessa, kun tallin tuoreessa postauksessa mainittiin sana "esittelyssä". Siinä oli monta kuvaa, joista silmäilin itselleni tyypillisesti jälleen uutta tammavarsaa, raamikasta Posliinaa. Se oli jo siinä vaiheessa hieman lyhyt- ja kevytkaulainen ja pienipäinenkin, mutta kookas ja muuten ihan rotuyksilön näköinen. Luonnetta kuvattiin oikein toimivaksi ja hermorakenteeltaan kestäväksi, ja liikkeistä luvattiin vähintäänkin uutta koulumestaria, mikäli tuurinkantama soi.
Kyllä Posliinasta on kasvanut sellainen klassikkoliinakko, oikea suomenhevosten Elovena-neito sen tuuheita ripsiä myöten. Ihana, yhteistyönhaluinen... Suku vaan unohti tältä merkit.
Sukutaulu
isä
Hiiden-Poika
KTK-II
isänisä Hiidenkirnu prt 164cm sh
isänemä Marilla vprt 156cm sh
isänisänisä Eroosio
isänisänemä Suikkuna
isänemänisä Unimestari
isänemänemä Voimarita
emä
Lasiliisa
KTK-II
emänisä Työmyyrä tprt 162cm sh
emänemä Lasinna rt 155cm sh
emänisänisä Tuli-Ritari
emänisänemä Pirpana
emänemänisä Visku-Vili
emänemänemä Lasirilla
Posliina ei ole vielä tarjolla jalostukseen.
❈ 00.00.0000 syntynyt varsa Valokylän... ktk-kelpoinen, isästä nimi meriitti
Kilpakalenteri
kouluratsastus
jaoksenalaiset - 0 sijoitusta
00.00.0000 kisa
Päiväkirja
00.00.0000 merkintä © kirjoittaja
tekstiä.
Posliinan kuvat © VV, kiitos!
Posliinan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu