Ps. Tulen Sitten Kun Tulen

virtuaalihevonen - VH19-018-0678

Valokylän hevoskiintiön piti olla täynnä, mutta niinhän siinä kävi, että tuontisukuinen ori mahtuisi mukaan tähän sekahetelmäsoppaan jota suomenhevoslaumaksi kutsutaan. Nimittäin Ps. Tulen Sitten Kun Tulen oli juuri tälläinen nimen perusteella tehty hankinta, jota ei mietitty kahta kertaa kun Muumilaaksoon (siis kasvattajalle Ypäjällä) soitin ja kysyin, paljonkohan nelivuotiaaksi kääntyvällä orilla oli hintaa, oliko se katsottavissa ja mitähän kaikkea vielä siinä ehdinkään tulkuttaa kasvattajatätöselle. Luonnollisesti orille oli näin muumimukien luvatussa maassa kysyntää ja minulle valiteltiin, että parhaillaan oli kaupat käynnissä jo mahdollisen ostajan kanssa, mutta mikäli tämä peruisi, voitaisiin orista puhua enemmän meidän kanssa. Suruissani luonnollisesti aloin toivoa, että edellinen ostajaehdokas vesittyy ja minä saisin tämän tapauksen haalittua alati kasvavaan laumaan.
Ja sitten ihan kesälomien alussa Wanhawillasta soiteltiin, ettei Ps. Tulen Sitten Kun Tulen ollut loppumetreillä huokealla hintalapullaan kelvannut edellisen ostajan tarpeisiin, ja vielä jos kiinnostusta riittäisi, olisin minä tervetullut Ypäjälle. Heti pari päivää myöhemmin kurvasin reipasta kaasujalkaa käyttäen muumilaulut soiden Suomen hevosmekkaan ja koeratsastin, kävin läpi eläinlääkärin kanssa hopeanhohtoisen muumihevoseni ja kaivoin kuvetta köyhtymiseen asti, jotta Ps. Tulen Sitten Kun Tulen kotiutuisi Lappiin. 

Ps. Tulen Sitten Kun Tulen, eli riippuen kutsujasta lyhyemmin (Muumi)Pappa, Peeäs, Pässi, viimeinen valikoituen juuri allekirjoittaneen suosikiksi, on vallan seikkailunhaluinen, hyväntuulinen suomenhevonen, josta meillä kerrotaan juuri ne villeimmät ja jännittävimmät tarinat kuin itse Muumipapasta konsanaan. Vähän semmoinen silinterihattuinen talon isäntähän Pässi kuvittelee olevansakin, ja sen päivittäisestä elämästä jää orin mielestä aina jotain jännittävää kerrottavaa (mahdollisimman isoon ääneen siis koko tallialueelle kailotellen).

Siinä, missä meidän muut orit on enemmän ja vähemmän aika hiljaisia muutamaa satunaista sattumusta lukuunottamatta, on Pässillä melua niidenkin puolesta pidettävänä. Onhan sen elämä - siis sen omasta pienestä mielestä - aina niin jännittävää ja kertomista riittää joka hetkeen. Varsinainen oman elämänsä Muumipappa, mutta tällä nimellä saa ollakin, siitähän minä maksoin.
Varsinkin neideille tästä just ponikoon ja hevoskoon väliin jääneestä orista riittää kyllä päänvaivaa ja tumma raudikko veisi oikein mielellään tammat mukanaan valssin pyörteisiin, mutta suureksi harmitukseksi tämmönen hopeanhohtoinen pulliainen ei meidän onneksi juuri tammoilta vastakaikua juuri saa. Oripoikia kohtaan Pässi on yleensä hieman kaksipiippuinen, ei se nyt riitaa lähde haastamaan ja onpa tuo laiduntanut monta vuotta orilaitumella ihan siivosti, mutta pikkupapassamme on kyllä lähes poikkeuksetta sitä takaisinantoa vähänkään vatipäisille orheillekin, että tarhatessa saapi kyllä tietää varmaksi, että toivottu kaveri on vaan laiskanpulskea ruunamainen retale. Tarhaseuraa Pässi ei siis mene pahalla katsomaan, kunhan konseptit omasta henkilökohtaisesta vyöhykkeestä on ihan kohdillaan. 

Pässi on huumorintajuinen hevonen, joten se vaatii huumorintajuisen (ja mielellään puolikuuron) hoitelijan. Tarhalla se on onneksi lähes poikkeuksetta vastaan iloisesti karautteleva, hirveää älämölöä pitävä poninkuvatus - pakkohan sillä on tulla heti kertomaan sen villeistä tarharalleista ja leppäkertuista, joiden kanssa se ystävystyi! Johtopäätelmäksi voi siis vetää myös sen, että tämä tutkijanvikainen rautias on siis todennäköisesti tutkimassa heti ensimmäisenä taskut, ja narun päässä köpötellessä sopivasti tielle sattuvat koivunoksat, hiekkatiellä vastaan puksuttelevat traktorit ja pihamaalle unohtuneen harjapakin.
Tämä ihmettely jatkuu luontaisesti sinne hoitotilanteeseen asti, ja siksipä meillä ollaan päätetty olla ottamatta turhaa stressiä kiinnittämällä tämä muumiolento suoraan ketjuihin käytävällä, niin se ei pääse seikkailemaan karsinansa nurkkia ties jo monettako kertaa - tiedä vaikka sinne olisi eksynyt evakkosiili! Ketjuissa Pässi käyttäytyy jo ihan mallikkaasti ja vaikka se seuraakin tarkasti ja äänekkäästi tallin menoa, ja kunhan sen harjapakin muistaa jättää sopivasti jalkojen kohdeiskualueen ulkopuolelle, ei hoitajalla tarvitse juuri murehtia suomenponin laitosta tai seikkailunjanosta.

Ottaen huomioon meidän Muumipapan ​positiivisen ja menevän asenteen, voi siitä kuvitella ihan mukiinmenevän tekevää ja miellyttävää ratsuakin, jota se kyllä on, varmaan yksi tallin parhaista ratsuista näin ominaisuuksiltaan. Vaikka hopeamuumi on pikkasen toki liiallisen virkeää ja kauhealla kiireellä alussa tekevää sorttia, on se myös nopeasti sopivaksi koottu ja kädelle mukava, reipas orimies jolla on sopivasti esityksenhalua joka kerta ja vähän enemmän vielä yleisön edessä.
Pässi on liikkeiden puolesta oikein mallikas kouluhevonen; se ei nimittäin lukeudu niihin kansallisaarteisiin mitäänsanomattomilla liikkeillä, vaan niihin, joiden kanssa sitä erehtyy ihan kuvittelemaan siitä näyttävämpää rotua kuin peruspulleaa suomenhevosta. Askeleissa on mittaa, tempo on kohdillaan, ryhti ja askelkorkeus ei jätä tuomaria kylmäksi ja muutenkin tämä meidän pieni ori on erittäin mukava myös ratsastajalleen, sopivissa määrin huomioonottava ja herkkä, joskin kyllä vähään tyytyvän ratsastajan kanssa myös herkästi mielenkiinnon kadottava ja omiaan sooloilevaksi heittäytyvä retku. Mikään automaattipilottimalli ei Pässi sentään ole.
Esteillä jälleen muumimiehen pahin synti ja samalla hyväkin ominaisuus on sen suuri näyttämisen halu, ja jännitystä elämäänsä tavoittelevaisuus, ja ori meinaakin heittää aivoja narikkaan mennäkseen merta edemmäs kalaan. Pässi vaatii siis jämäkän ja toisaalta yhtä jännityksenhakuisen ratsastajan, joka ei anna hopeaharjaisen mennä omia teitään miten lystää mutta osaa heittäytyä sen kanssa avoimesti hyppäämiseen niin kentällä että maastossakin. Pässi hoitaakin sitten aika hyvin sen hyppäämisen, reilulla ilmavaralla ja korkeasti ponkaisten, vaikka hosuukin vähän ponnistuspaikkoja liian aikaisesti, ja siinä hakeekin vaatiikin sitä pilottia sieltä selän puolelta.

Pässi on oikein kiva matkustaja, ja koska se on itsejulistautunut tutkimusmatkailija, ei koppi tarkoita kauheita vaan on uusi valloitettava ja tutkittava juttu (pöhlöppi menee aina koppiin päätä pahkaa nurkkia tutkimaan). Toki porukalla kyyditessä kannattaa käyttää ihan säälimättömästi sermiä, ettei tästä muumista tule mitään rajoja ahdistelevaa ärsytystä herättävää Haisulia. Kisapaikoilla meidän Muumipappa ihan hönkii innosta ja esityksestä sekä tutkii jokaisen vastaantulevan asian intopiukeana, joten raudikko vaatii yleensä vähän höyrytysaikaa ennen suoriltaan suoritusta, jotta siitä tulee muutakin kuin kovaa meteliä ja vaahtoamista joka suuntaan (tätäkin on koettu). Sittemmin Pässi on kyllä ihan esittelykelpoinen suomenponi, jota saa ja sen mielestä pitääkin ihastella!  

Sukutaulu

Pässi on tarjolla jalostukseen tuontisukuisille suomenhevostammoille.

❈ 22.11.2019 syntynyt orivarsa VIR MVA Ch Ps. Halataan Kun Tavataan KTK-I, emästä Tervahauta KTK-II SLA-I KRJ-II ERJ-I KERJ-I
❈ 17.04.2020 syntynyt orivarsa Ps. Ikävä Sinua KTK-II SV-II KEV-II, emästä Pirtin Pinni ktk-kelp
❈ 01.12.2020 syntynyt tammavarsa Valokylän Suffeli KTK-II, emästä Tryffeli
❈ 04.07.2021 syntynyt tammavarsa Trollin Talvi On Tulossa, emästä Lumikerä
❈ 02.12.2021 syntynyt tammavarsa Valokylän Taikatalvi ktk-kelp, emästä Talvikankaan Niukka KTK-III SV-III

Kilpakalenteri

näyttelyt

VSN 20.10.2019 Maybeck Stud / tuomarina reibili / 12/12
VSN 22.11.2019 Valokylän Talli​ / tuomarina reibili / 11/12

Päiväkirja

27.12.2024 Ps. Pistä Paremmaksi (kouluratsastusvalmennus) © omistaja

Kyllä kuulkaa näin pimeään ja lumettomaan vuodenaikaan oli jotain äksöniä keksittävä, ja minä viisaana ja vanhana palkkasin meille kouluvalmentajan kokonaiseksi viikonlopuksi! Vieläpä ihan ulkomaalaisen, jonkun norjalaisen Erlingin, jonka valmennusmainos nyt sattui tulemaan ensimmäisenä Facebookkia selatessani vastaan. Erling-rukka varmaan odotti hienoja puitteita ja vielä hienompia hevosia, sillä semmoisissa hienommissa porukoissa hän näytti aiemmin pyörineen nettisivujen komeissa kuvissa, mutta sitten joku kiistämättömästi hullaantunut lapineukko hänet raahasi vanhaan ja varmasti norjalaisen silmin purkukelpoiseen navettaan keskelle ei mitään. Erling onneksi toipui varsin nopeasti alkushokista, ja tuntui jopa ilahtuvan suuresti todettuaan osan ratsuistani sentään suorituskykyisiksi huolimatta melko homssuisesta alkuvaikutelmasta.

Pässi tuntui onneksi kuuluvan siihen vaikuttavampaan sakkiin, eikä se nyt mikään ihme ollut; ori oli suorittanut onnistuneen kisauran kouluratojen parissa ja kenttäkisoissakin kouluosuudet vaikuttivat ehkä esteitäkin enemmän kokonaispisteisiin. Ikä ja kokemus olivat selvästi tehneet tälle orille hyvää, vaikka edelleen se oli samanlainen putkiaivo kuin nuorempanakin. Jalka nousee vieläkin koreasti ja tämmöinen meikämallin pyöreä eukko näyttää herkästi pomppivalta perunasäkiltä  tämän isoissa ja vauhdikkaissa askelissa, jos en tahdita tarkalleen yhteen. Tänään orilla olikin melkoinen draivi, liekö pikku pakkanen piristänyt pappaa, mutta huudon ja korskean ravin kanssahan me maneesiin tultiin. Siinä oli kuulkaa Erling-sedällä sulateltavaa, kun näin pieni Pässinpoika veteli sellaista lisättyä pitkällä sivulla että ai että! Annoinkin orin vetää pienen alkuhuumaisen esityksensä loppuun paremman kuuliaisuuden nimissä, ja pian päästiin näyttämään vielä vähän lisää. Pässin kanssa ei erityisesti valittu mitään tiettyä valmennuksen aiheeksi, kunhan läpikäytiin vähän tyypillisiä Helpon A:n tehtäviä, ja Erling heitteli ohjeistuksiaan aina, kun huomasi parannettavan varaa. Vähän sieltä, vähän täältä, pysähdystä harjoiteltiin, laukanvaihtoa muutaman lisäkierroksen aikana ja erilaisia kokoavia tehtäviähän siinä tuli tehtyä. Pikkuhevonen veteli ihan yhtä tarmolla ja paremmaksi vaan vetryen sille varatun ajan ja hieman ylikin, niin kovasti tuntui norjalainen ihastuneen reippaaseen oriini, eikä malttanut oikein päästää minua seuraavan ratsun ohjiin. Tai sitten Erling pelkäsi vaan, että tuon jonkun niistä pyöreistä ja ponnettomista hevosistani, joita oli matkallaan tarhoissa nähnyt. Joka tapauksessa mies kehui itseensä tyytyväisen ja virkeän Pässi-papan varsin vuolaasti, ja tästä olisi hyvä lähteä tammikuun laatuarvosteluja kohti!

31.12.2024 Kohti uutta vuotta, ja sen yli (esteratsastusvalmennus/päiväkirjamerkintä) © omistaja

Ei ole tallinomistajalla vapaata uutena vuotenakaan, tai ainakaan minulla, sillä vuoden viimeiseenkin päivään olin kasannut pitkän listan liikutettavia, jotka piti mielellään hoitaa ennen rakettien ampumisajan alkamista. Muutama menisi väkisinkin iltapuolelle ihan määrästä ja tilasta johtuen, mutta yritin valikoida loppupäähän päivääni niitä yksilöitä, jotka voisin tarjota vaikka sotaratsuiksi, jos sellainen syttyisi.

Pässi on onneksi meidän paukkuvarmoja hevosia, joten se ei loksauttanutkaan korvaansa, vaikka lähitienoolla alkoivat välähdellä taivaat jo ennen iltakuutta, mokomatkin lainrikkurit. Onneksi hevosia oltiin siirretty sisätiloihin jo iltapäivään mennessä.
Nyt jumppasin sitä maaneesissa, kuluttaen sen pöllöenergioita vähemmälle, olihan ori nähnyt kasaamani estekaluston. Sillä oli tietysti hirveä hinku heti suoraan asiaan, mutta sellaisessa vastuuttomuudessa tulisi pelkkiä ruumiita jos suorin jaloin lähdettäisiin yli metrisille. Onneksi tavoille oppinut hevonen lopetti melko pian venkoilut ja rutinat asiasta, ja sain ehkä jonkin sortin turvallisuudentunteen takaisin tekemiseen. Ihan rehellisesti en ollut mikään esteiden suurin ystävä Pässin kanssa, sillä se oli vähän turhan päätön otus minun makuuni, mutta uhkarohkeimmat ratsastajani viettivät vuodenvaihdetta vapaalla lähibaarissa, joten tämä liikutus oli nyt minun nakkini. Olin sitä paitsi rakentanut tavan pystyesteen ja okserin, joten mitään erikoisuuksia ei tällä kertaa tarvinnut yrittää. Radan alkuun olin myös kehitellyt pienemmän ristikon keskilinjan löytymistä varten. Pässihän sitä ei tarvinnut, se nyt hyppäsi vaikka mistä kulmasta, mutta siitä oli tovi aikaa, kun itse olin viimeksi uskaltanut esteille asti. Vanhaa muistiani on hyvä välillä vähän verestääkin. Laukkaa ei juuri tarvinnut pyydellä, kun käänsin orin nokan kohti kalustoa, ja ristikko jäi vaivatta taka-alalle pystylle suunnatessa. Sekin oli niin tuttua huttua, että yli mentiin vaikka hapuilinkin laskeutumisen jälkeen istuntaa. Pässi ei kuitenkaan odotellut moisia, vaan jatkoi osaavin askelin hieman viistosta linjasta kohti okseria, ja ehdin just ja juuri takaisin satulaan, kun ori kiihdytti ja otti varaslähdön. Kolinaksihan se meni, kun taaimmaisen esteen ylin puoli tipahti ja vei mukanaan loput kaksi, mutta ei kai siinä, sydän pamppaillen hidastin ja jalkauduin. Yksin töissä jouduin itse kokoamaan esteet uudelleen, mutta siinä käsikynkässä ori meni, tyynesti maneesin ikkunoista katsellen aina siellä täällä poksahtelevia raketteja ja niiden jälkeenjääneitä värikkäitä kipinöitä. Peruspuomit olivat nopeasti nostettu, ja ohjasin Pässin uralle uudelleen satulaan nousten. Pari käyntikierrosta vielä rauhoittelumielessä, ja suuntasin ristikolle. Tällä kertaa en enää sooloillut suomenhevosen kokoisekseen suurissa loikissa, vaan pysyin tukevasti mukana, ja tämä kierros mentiin ihan oppikirjakelpoisesti ilman kopinoita. Päivän kääntyessä kohti viimeisiä tuntejaan otin vielä ihan hyvillä mielin pari kierrosta, nyt kerta kun makuun pääsin, ja kyllä kuulkaa meillä oli mukavaa. Ei ollut ori turhasta ruusukkeitaan voittanut.

Pässin pää- & rakennekuvat © scirlin ja liikekuvat © AK, kiitos!
Pässin tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu