Katveen Aaveorkidea

virtuaalihevonen - VH22-018-0136


ei vielä meriittejä

'Örkki'


suomenhevostamma, 154cm korkea, mustanvoikko
syntynyt 03.02.2022, iältään 1-vuotias, ikääntyy satunaisesti
omistaja Valokylän Talli VRL-14618

painoittunut yleislajeihin
kilpailee tasoilla Helppo B / 90cm / Helppo

❈ tavoitteena kantakirjaus
❈ tavoitteena laatuarvostelut sla, krj, erj, kerj 


Mäntykatveen Suomenhevoset olivat suhteellisen uusi kasvattaja, mutta olin jo tietenkin varsin kiinnostunut heidän kasvatustyöstään; tilalla oli kunnioitettava lukumäärä kasvattivarsoja, joista varsinkin osa oli saanut sydämeni tykyttämään nimiensä vuoksi. Mainittakoon Sinappisilakka yhtenä, jota en valitettasti päässyt kotiuttamaan.
Joka tapauksessa olin siis heti lukemassa heidän päivitystään muutamista myytävistä, ja vaikka yleensä minuun vetoavatkin varsin omaperäiset nimet (joita tälläkin kertaa listassa kyllä oli!), ihastuin kuitenkin jotenkin mystiikkaa huokuvaan Aaveorkideaan. Tykkään minä kauniistakin nimistä.
Aaveorkidea oli lupaava kenttäsukuinen mustanvoikko, jonka vanhemmat olivat vähintäänkin omalaatuisia kuvaustensa perusteella, ja minähän tykkään omalaatuisuudesta kuin hullu puurosta. Rakenne jätti ehkä vähän toivottavaa sieltä sun täältä, mutta jokin tässä kulahtaneessa kultakutrissa vaan ajoi anteeksiantamaan tämmöisiä pieniä virheitä ja puutoksia. Ei siis ihmekään, että otin puhelimen kauniiseen käteen ja pirautin Mäntykatveeseen vain tuokion pohdinnan jälkeen. 

Örkissä on jotain aivan hurmaavan ponimaisen suloista sen kurkistellessa maailmaa vähän kärähtäneen näköisten kikkaraisten jouhiensa alta. Ja ponimaisella tarkoitan nyt sellaista veijarimaista tuiketta sen silmissä, sellaista vähän kujeilevaa ja liian älykästä. Ja eivätpä Örkin silmät turhaan tuiki, sillä veijarin vikaa tässä riittää kaikessa. Mutta mitäpä voikaan odottaa Ninjana-nimisen hevosen varsalta?

Örkki on "vähän" semmoinen ärsyttävä hevonen, kaikella rakkaudella sille. Se on varsinainen sählä vähän joka hoitotilanteessa ja se keskittyykin mieluummin puuhailemaan käsittelijänsä iloksi yhtä sun toista pikku kepposta aina harjapakin perusteellisesta mylläämisestä takinliepeiden säikkymiseen talutushetkinä. Muita esimerkkejä: loimia Örkille on turha haaveillakaan, sillä hoitajaa odottaa vartin jälkeen tarhaan tai karsinan pahnoille rieputettu, paskottu ja rikottu kangasriekale. Pesukarsinaan Örkin kanssa uskaltavalle suositeltaisiin märkäpukua ja snorkkelia, jos sellaiset olisi mistä ottaa, joten jääköön rohkeiden tietoon, mitä siellä sitten tapahtuukaan. Eläinlääkäriltämme joudumme varmaan anomaan seuraavalla kerralla jo polvillamme, josko hän voisi vähän vilkaista Örkkiä (taas kerran). Tai ainakin maksamaan voipullapussin verran ekstraa "Örkkilisää".
Puhukoon siis esimerkit puolestaan, mitä tulee meidän vihastuttavan rakastettavaan Örkkiin, jolla juoksee muutkin kuin jalat.

Jotkut ovat väitetysti kuitenkin Örkin selkäänkin asti päässeet kaikesta ylimääräisestä huolimatta, mutta ihan kaikki heistä eivät siellä ole pysyneet. Ratsastaessa ne Örkin jo aiemmin vilauttelemat, perityt Ninjana-geenit sitten puskevat lävitse, ja sivusta seuraajilla nousee varmasti syke ratsastajan mukana joka kerta, kun Örkki pikkasen pukittaa. Jännitystä siis riittää niille, jotka nauttivat sykähdyttävistä hetkistä esimerkiksi esteradalla, mutta satunaisesti myös kesken kür-ohjelman.
Mutta vitsailut sikseen. Örkki on siis varsin menevä ja villisieluinen hevonen, joka varsinkin alussa ja epävarmojen ratsastajien käsissä kyllä pyristelee mokomat lisäkilot matkasta jos suinkin kykenee. Sen kanssa saakin aloittaa ihan kunnon (äly)jumpalla, jotta pukittelu jää sikseen ja Örkki joutuu keskittymään pyydettävään, eli ei mitään kevyitä käyntejä, vaan aitoa tekemistä heti ensiaskeleelta alkaen. Sen jälkeen sitä voi jo oikeasti sitten työstääkin, vaikka edelleen sen kanssa saa ratsastaa silmät selässä; ei kannata siis tuudittautua tamman rauhoituttua, että kyllä se siitä itsekseen sitten.
Örkin kulkiessa kuitenkin mukavasti ratsastajan tahdon mukaisesti edes vähän suoraan voi nauttia sen matkaavoittavista, yllättävän suurista askelista, jotka soljuvat varsin mukavasti eteenpäin. Mitä tulee muuhun sileällä pyörimiseen, sen saa koottua varsin nätisti, eikä Örkillä varsinaisesti ole mitään, mitä se ei osaisi, sen kanssa saa kiinnittää enemmän huomiota siihen, että se tekee hutiloimatta. Kaikkine vinkeineen ja taitoineen varsin passeli puska B-tason ratsu.
Esteet tulevat Örkin kanssa jo luvatusti olemaankin vähän jännittävämpi juttu, ja siinä voi kokea joko elämänsä jännittävimmät tai kauheimmat kyydit. Ajatelkaa vuoristorataa, jossa onkin ekstrapomppu tuolla, yllättävä sivuluisu tässänytheti. Varsinkin Örkin innostuessa näitä ekstrapomppuja livahtelee vähän joka väliin ennen ja jälkeen esteiden, ja valitettavasti niistä ei kilparadalla vieläkään saa pisteitä. Vauhtikin tuppaa kiihtymään joka hypyn jälkeen, joten voitte vaan kuvitella, millainen nautinto se on jo kuuden vaihteen jälkeen tai maastoradalla, jossa vauhti on jo alkumetreillä tavallista kovempi. Örkin kanssa hypätessä saakin olla koko ajan vähän hyssyttelemässä ja laskemassa askelia sekä suuntaamassa jo seuraavalle ennen edellisen loppuakaan, jotta tämmöiset lisäliikkeet jää esittelemättä.
Niin, se maastoilu. (Kaaos)teoriassa mahdollista, mutta. Hypätessä kyllä samanlainen kiitävä itsensä kuin aidatulla radallakin, eikä tyylistä jää sanottavaa, mutta tosiaan, maastossa puuttuvat ne aidat. Örkki saattaa ottaakin niiden puutteen omina lupina lähteä vähän sivureiteille, tarvittaessa ojan kautta, joten satulan puolella kannattaa olla valmiina uusiin oksaniskuihin ja raiteisiin. Toinen Örkille varsin ominaisista piirteistä maastossa on sen rakkaus vesiestettä (ja rapakkoa, ja ruosteojaa, ja lammenrantaa) kohtaan, joten kalastajan kahluusaappaat tai se aiemmin mainittu märkäpuku luetaan Örkin kanssa maastoillessa soveltuviin asukokonaisuuksiin.

Muut kunnianarvoiset maininnat Örkille ropisevat arjessa kisa- ja valmennusreissuista. Jos sen saa nyt trailerin kyytiin. Siitäkin touhusta varmasti voisi kertoa parikin lausetta, mutta jätetään se vilkkaimmille mielikuvituksille saatesanoin; "laita kyytiin jos saat". Örkki matkustaa mukavan leveästi yksin, koska kyllähän tämmöinen pieni suomenhevonen kyllästyy jo viiden minuutin seisoskeluun ja keskittyy mieluummin kaverinsa turpakarvojen solmimiseen kuin heinäverkkoon. Yksin ollessaan se saa ikävystyä ihan itsekseen ilman katkottuja karvoja.
Kuljetusten onnistuttua edestakaisin (siitä takaisin matkustamisesta ei sen ihmeellisempää mainintaa kuin sama pätee kuin tultaessakin) voidaan antaa seuraavat maininnat Örkille; maailman rasittavin valmisteltava; kävelevä kaaos; eniten potkuja lämmittelyissä; pukittaa toivottavasti ennen omaa suoritusta. Nämä pätevät lähes poikkeuksetta Örkin matkailukäytökseen, ja voisin kuvitella, että mikäli jokin talli voisi sille antaa porttikiellon pihamaalleen, niin meiltä loppuisi kisakentät aika nopeasti. Kaiken huomioon ottaen, Örkki tuskin tulee siis pihamaaltamme kymmentä kilometriä pidemmälle lähtemään mitalien toivossa.


Sukutaulu



isä
Männynkäpy
SLA-III KERJ-III



isänisä
Mieletön Mieli evm m 156cm sh



isänemä
Katajaan Kapsahtaa evm vkk 149cm sh

isänisänisä Monimieli

isänisänemä Ehdottoman Ehtooton

isänemänisä Kuusamon Kutsu

isänemänemä Katalmiina



emä
Ninjana
m 155cm sh



emänisä
Naamiomies evm m 160cm sh



emänemä
Viljana evm m 153cm sh

emänisänisä Pukumies

emänisänemä Kalmiston Kuningatar

emänemänisä Metkuna

emänemänemä Villivilja


Örkki ei ole vielä tarjolla jalostukseen.


Kilpakalenteri


näyttelyt

00.00.0000 paikka / tuomari / palkinto

kouluratsastus
19 sijoitusta

02.11.2022 kutsu / Helppo B / 06/50
04.11.2022 kutsu / Helppo B / 05/50
05.11.2022 kutsu / Helppo B / 07/50
06.11.2022 kutsu / Helppo B / 07/50
10.02.2024 kutsu / Helppo B / 03/30
11.02.2024 kutsu / Helppo B / 01/30
15.02.2024 kutsu / Helppo B / 04/30
16.02.2024 kutsu / Helppo B / 04/30
20.02.2024 kutsu / Helppo B / 02/30
20.02.2024 kutsu / Helppo B / 03/30
23.02.2024 kutsu / Helppo B / 01/30
24.02.2024 kutsu / Helppo B / 02/30
24.02.2024 kutsu / Helppo B / 05/30
29.02.2024 kutsu / Helppo B / 05/30
05.04.2024 kutsu / Helppo B / 04/40
06.04.2024 kutsu / Helppo B / 06/40
09.04.2024 kutsu / Helppo B / 03/40
11.04.2024 kutsu / Helppo B / 04/40
20.04.2024 kutsu / Helppo B / 01/40

kenttäratsastus
5 sijoitusta

07.02.2023 kutsu / Tuttari / 03/18
10.02.2023 kutsu / Tuttari / 04/18
11.02.2023 kutsu / Tuttari / 03/18
16.02.2023 kutsu / Tuttari / 03/18
18.02.2023 kutsu / Tuttari / 03/18

esteratsastus
0 sijoitusta

00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija
00.00.0000 kutsu / taso / sija

muut kisat

00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot


Päiväkirja

00.00.0000 merkintä © kirjoittaja

tekstiä.


Örkin kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, kiitos!
Örkin tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu