Aro-Mimmi

virtuaalihevonen - VH21-018-1455

Olin tosi tarkka ostaessani kantahevosia, ja yleensä etsinkin ne ihan itse. Jokin kuitenkin Lindgårdin välittämässä Aro-Mimmissä säväytti, ja netistä pyylevän tamman kuvat nähtyäni uskalsinkin lähteä soitellen sotaan ja sovin treffit Alinan kanssa testausmielessä. Perillä minua sitten odotteli kivikylkisin, laiskoin ja enemmältikin ratsastuskoulujen alkeistuntien tuupattavin malli suomenhevosesta, eikä mikään vetreä ja herkkä kouluratsun alku, mutta olinkin aina arvostanut helppoja hevosia, jotka tekivät mitä pyydettiin ja liioittelematta, joten testasin sitä silti. Ja tässäpä tämä nyt on, Mimmikakkonen eli Mimmu eli Mimmuska.

Jotkut tykkää siitä, että hevonen on mukana kaikessa ja aina iloisesti korvat höröllä portilla vastassa, mutta meillä on opittu arvostamaan myös tämmöisiä Mimmun kaltaisia tarhan perälle unohtuvia, hiljaisia ja vähään tyytyväisiä juroturpia, jotka on varsin liioittelemattomia ja tekee sen mitä pyydetään. Perusluontoisesti se harvoin näyttää iloiselta nähdessään sinut - paitsi ehkä silloin, kun tuot sylintäydeltä ruokaa - mutta on kuitenkin arjessa rauhallinen ja tasainen.

Mimmu ei siis ole se ystävällisimmän näköinen otus luimistellessaan heti ihmisen nähdessään ja valitessaan jättää huomiotta sille osoitetut kutsuhuudot, mutta kaikessa luotaantyöntävyydessäänkin lohdutamme, että se on silti varsin helppo hevonen. Osaahan se perus käytöstavat, nostaa jalat napakasti pyydettäessä ja antaa höpöttää ympärillään ihan kaikessa rauhassa kavahtamatta talikkoakaan. Mimmu ei vaan ole perso ystävyyksille tai niiden luomiselle, viihtyyhän se kaikkein parhaiten sen ylväässä yksinäisyydessään hitaasti mutta varmasti vatsanympärystä pyöristäen.

Tottakai Mimmun perusluonne on asettanut omat esteensä sen ratsastamiseen, mutta kyllä sekin on ihan ratsukelpoinen hevonen, vaikkei ehkä kaikkein iloisin ja avomielisin sellainen. Kuvailisinkin tammaa enemmän tätiratsastajan turvalliseksi ensikosketukseksi satulaan kuin reippaaksi ja säväyttäväliikkeiseksi kouluratsuksi. Lämmittelyt menevät yleensä tuuppiessa lisävauhtia ja venytellessä vähän joka suuntaan, jotta oikea tekeminen näyttää vähän enemmän, no, tekemiseltä, eikä uran kankealta kiertämiseltä, mutta huolellisella ja päättäväisellä asenteella Mimmukin taipuu lopulta tarpeeksi vakavamielisempäänkin touhuamiseen.
Mimmu ei tosiaan ole mikään mahtipontisen hieno tai hengitystä salpaava kouluratsu, vaikka lajin parissa leipänsä ansaitseekin. Silti se on varsin tasajalkainen ja pätevä peli B-tason radalle. Lisäksi Mimmuska oppi varsin nopeasti radan perustehtävät ja osaakin ne varsin vaivatta. Mimmun suurimmat synnit taitavat olla enemmän siellä laiskuuden ja apuihin turtumisen puolella, sillä mitkään hipsuttelut eivät tälle tunnu missään apuja annettaessa, eli ihan reilusti saa paukuttaa menemään. Mimmu jopa hivenen ehkä ärsyyntyy epäselvästi livautetuista ohjeista ja nopeasti menettää vähäisen mielenkiintonsa tekemiseen, joten napakat kädet ja tukeva istunta on kaiken A ja O.
Muita lajeja Mimmun kanssa ei ole oikeastaan juuri harrastettu; esteille tämän vauhti ja motivaatio eivät riitä, puhumattakaan maastoradoista, mutta näin yleisesti sen kanssa kuitenkin käydään köpömaastoilla varsin useasti aina tilaisuuden tarjoutuessa. Maastossa tämä on sama vanha viilipytty kuin kotokentälläkin, joten mitään säpsähtelyä tai äkillistä virkistymistä ei Mimmuskan kanssa kannata pelätä. Mimmua on myös ajettu jonkin verran ja talvisin se on ollut itseasiassa yksi suosikeista reen eteen, sillä tämmöinen iso ja vankka tamma jaksaa vetää vaikka parikin naapurin lasta ja lastenmielistä kerralla, ja sen kanssa voi luottaa aina pääsevänsä kotiin asti tasaista tahtia.

Mitenkään huimaksi kisahevoseksi emme ole Mimmua koskaan povanneet, ja sen kanssa ajateltiinkin käydä ne sopivan matkan päässä olevat paikalliset humputtelemassa ennen siitostamman uraa. Kisa- ja valmennuspaikoilla ja minne sitä ollaan koskaan kyyditettykään se on käyttäytynyt yhtä esimerkillisen välinpitämättömästi ja tyynesti kuin kotioloissakin, eivätkä matkat, lastaukset tai kuulutukset ole koskaan Mimmun korvaa lotkauttaneet sen enempää, kuin mikään muukaan askare.

Sukutaulu

Mimmuska on tarjolla jalostukseen tuontisukuisille suomen(pien)hevosoreille.
❈ 28.02.2022 syntynyt tammavarsa Valokylän Liituraita KTK-III, isästä Taparikollinen KTK-I KRJ-I
❈ 30.09.2022 syntynyt orivarsa Valokylän Muikkunen KTK-III, isästä Kalevalan Kalavale KTK-II PSB-II

Isosta ja punaisesta Urpo-ruunasta ei tullut lopulta yhden varsan isänä kasvattajansa toivomaa valtaorinimeä, mutta luotettava harrastuskaveri kylläkin, ja sekös on onnistuneen kasvatustyön tunnusmerkki. Nykyisen omistajansa mukaan nimensä mukainen uuno tämä Urpo, mutta kiltti ja satunaisen tädin puskaharrasteluun oikein sopiva suomenhevonen, jonka suurin saavutus on sen reikäpihtejä ahkerasti nähneet nahkavarusteet. Ja kunniakirja paikallisesta hyväntekeväisyydestä Tapaninpäivän rekiajosta viimeiseltä kahdelta vuosikymmeneltä! Omistajansa mukaan Urpon kanssa tähdätään vielä kolmenkympin kunniakirjaan, mikäli tämä punainen ruuna säilyy yhtä hyvänä ja kestävänä, kuten tähänkin päivään asti.
Urpon isä Aro-Unho oli sekin pitkäikäinen (35 vuotta!) ja kestävä, kuten Aron kasvatustyö tuppaa olemaan. Nuorena liinakkona orina se nähtiin raviradoilla, mutta rakenteen käydessä raskaanpuoleiseksi vauhti ei enää riittänytkään isojen poikien liigoihin, ja Unho teki uranvaihdon ratsuhommiin. Puskatasoja korkeammalla ei Unhoa nähty, korkeimmillaan se taisi kisata Helppoa C:tä kiitettävällä menestyksellä, eikä hönöluontoisesta oriista ollut nostamaan jalkoja esteillä ristikkoluokkia korkeammalle, mutta mukavan hevosen luonnosta johtuen se sai jättää jälkeensä muutaman arolaisen.
Aro-Lilja oli aikanaan eksoottinen muhkea ruunikko läsipää neljällä sukalla, ja ihan siksi jäi Arolle itselleen kasvatusmateriaaliksi. Rakenteeltaan melko keskinkertainen, mutta luonteeltaan mukavan yksinkertainen, nöyrä ja pomminvarma tamma, jota harvakseltaan nähtiin kotimaastojaan kauempana. Kyllä Liljakin melko paljasjalkaisen ratsukoulutuksen sai, ja kantoi selässään kahdeksankytluvun hevoshulluja teinejä, mutta enemmän sitä liikutettiin ajamalla. Jälkeläisensä sitten hoitivat ratsuhommia Liljankin edestä, onpa niistä ollut vetohommiinkin. Sen kuudesta varsasta neljä ovat jopa kisanneet kansallisilla tasoilla kouluratsastuksessa. Lilja eli pitkään pelkkänä pihakoristeena viimeisen varsansa jäljiltä, ja Arossa sanottiin sille lopulta hyvästit lopetuksen merkeissä muutama vuosi 2000-luvun vaihtumisen jälkeen.

Aro-Minerva oli sekin melko kunniakkaan pyöreää tekoa, osittain johtuen rakenteellisista seikoista ja osittain oltuaan oikeaan aikaan kaurapuurojen ääressä, omien että kaverinsa. Tumma Minerva oli kaiken sen massan alla melko mitäänsanomaton rotuyksilö, ei erityisesti hieno, ei erityisesti kamala, joten kantakirjaan sitä ei lopulta edes yritetty. Luonteeltaan se oli kuitenkin melko asiallinen, hieman vakavamielinen hevonen, ja siltä löytyi oma, rutinoitunut moottori, jonka sai viritettyä kouluratsulle hyväksyttäväksi, joten jotain käyttöominaisuuksia Minervalla oli tarjota myös jälkipolvilleen. Muutamat menestyksekkäät Helpon B:n kisat kisattuaan tamma jäikin siitosvirkaan, jättäen jälkeensä kolme varsaa. Viimeisimmän niistä se jätti surullisesti orvoksi kuollessaan synnytystä seuranneeseen kohtutulehdukseen.
Aro-Touko taitaa olla suvun tunnetuin nimi, sillä Toukon löytää vielä nykypäivänäkin usean erisukuisen suomenhevosen sukutaulusta. Touko oli komea tumma tähtipäinen ruunikko, jolla oli tarvittavat palikat käyriä jalkoja lukuunottamatta kohdillaan, ja luonteeltaankin se oli esimerkillisen nöyrä, rohkea ja ystävällinen ori. Touko nähtiin alkujaan ravien puolella, ja se tekikin pari hyvää totokautta. Ruunikon ennätys ei kuitenkaan enää seuraavalla kaudella noussut, mikä johti uranvaihtoon. Ratsukoulutus meni Toukolla esimerkillisenä mallioppilaana ja hyvin pian se pääsi jo kokeilemaan sekä koulu- että esteratoja, lopulta suorittaen molemmissa oikeana monitoimisen suomenhevosen esikuvana. Se kisasi kolme kautta putkeen korkeimmillaan Helppo A - ja 110cm tason luokissa erinomaisella menestyksellä, mutta jalan rasitusvamma katkaisi ratsu-uran nousukiidon ennen neljännen kesän kunnollista alkua. Pari kesää jalkaa parannellessa Toukoa käytettiin pukilla, ja niiden kesien saldona orille kertyi 48 jälkeläistä, joista suurin osa teki yhtä ansiokkaan, parempionnisen kilpauran. Toukon jalka ei valitettavasti vammastaan parantunut, ja totaalirikon jälkeen kaunis tähtipää lähti viimeiselle matkalleen alle kymmenvuotiaana.
Nimikaima Aro-Mimmu oli sekin tämmöistä pönäkkää tammalinjaa ja isänsä sitäkin jykevämpi Aron vaarin työorhi. Tulipunaisen värin määritelmänä tituleerattu Mimmu oli sievä kuin sika pienenä ja jäikin lupaavana varsana Aron tilalle kotiin, vanhemmiten melko keskivertokakkosen arvoinen lyhyine kauloineen ja ventoine kintereineen, mutta silläkin käyttöominaisuudet paikkailivat rakenteen puutteita jalostusarvoa ajatellen. Lehmänhermoinen tamma opetettiin työajolle Aron vaarin toimesta, ja pojantytär puolestaan hoiti Mimmua ensimmäisinä ratsuprojekteinaan kisaten ratsastuskoulukilpailuissa raviluokista aina uran huipennuksen ainokaiseen Helppoon B -rataan. Sen jälkeen nuori neiti suuntasi katseensa tasokkaampiin kouluratsuihin, ja kouluradoilla moottoripuutteisen Mimmun virka oli toimia lähinnä ruohonleikkurina ja heinänteossa vetohommissa. Punainen tamma astutettiin muutaman kerran sen elämän jälkipuolella, mutta harmittavasti se tiinehtyi vain kerran onnistuneesti. Sen jälkeen Mimmu elikin viimeiset elinvuotensa oloneuvoksena satunaisesti heiniä ladosta hakien, ja sen tarina päättyi naapurin avustamaan hätälopetukseen joulupyhinä yli kolmikymppisenä jalkojen pettäessä äkillisesti alta.

Kilpakalenteri

näyttelyt

00.00.0000 paikka / tuomari / tulos

kouluratsastus
35 sijoitusta, joista 5 voittoja

01.02.2022 kutsu / Helppo B / 06/40
02.02.2022 kutsu / Helppo B / 01/40
06.02.2022 kutsu / Helppo B / 01/40
08.02.2022 kutsu / Helppo B / 06/40
11.02.2022 kutsu / Helppo B / 04/40
14.02.2022 kutsu / Helppo B / 05/40
15.02.2022 kutsu / Helppo B / 06/40
17.02.2022 kutsu / Helppo B / 05/40
23.02.2022 kutsu / Helppo B / 04/40
28.02.2022 kutsu / Helppo B / 05/40
01.03.2022 kutsu / Helppo B / 02/28
11.03.2022 kutsu / Helppo B / 02/28
11.04.2022 kutsu / Helppo B / 05/30
13.04.2022 kutsu / Helppo B / 05/30
18.04.2022 kutsu / Helppo B / 05/30
20.04.2022 kutsu / Helppo B / 01/30
01.04.2024 kutsu / Helppo B / 01/40
23.04.2024 kutsu / Helppo B / 03/30
24.04.2024 kutsu / Helppo B / 03/30
27.04.2024 kutsu / Helppo B / 05/30
02.05.2024 kutsu / Helppo B / 03/50
03.05.2024 kutsu / Helppo B / 05/50
04.05.2024 kutsu / Helppo B / 03/50
05.05.2024 kutsu / Helppo B / 07/50
05.05.2024 kutsu / Helppo B / 02/50
06.05.2024 kutsu / Helppo B / 02/50
07.05.2024 kutsu / Helppo B / 06/50
09.05.2024 kutsu / Helppo B / 05/50
15.05.2024 kutsu / Helppo B / 03/50
18.05.2024 kutsu / Helppo B / 04/50
18.05.2024 kutsu / Helppo B / 02/50
20.05.2024 kutsu / Helppo B / 03/50
23.05.2024 kutsu / Helppo B / 04/50
26.05.2024 kutsu / Helppo B / 02/50
30.05.2024 kutsu / Helppo B / 01/50

Päiväkirja

09.10.2022 päiväkirjamerkintä © Anja (omistaja)

Mimmu oli jo kolmentoista, vaikka suomenhevoselle se ei ollut ikä eikä mikään. Nämähän ovat kuin viini; paranee vanhetessaan! Niin myös Mimmukin; se on jotenkin vähän jurosta luonteestaan huolimatta keplotellut itsensä minun suosikkihevosiini. Se ei toki ole vaikeaa, jos on tämmöinen yleispätevä hevonen; tamma, jolta sujuu niin ratsu- että hömppäajopuuhat, kuljettaa minut kamalimmankin sään yllättäessä metsäpolulta tasaisen tyyneen tahtiin takaisin kotiin (iltaheinien ääreen, kuinkas muutenkaan) ja pyöräyttää vielä luonteeltaan yhtä mukavia varsoja. Mimmu on kyllä jättänyt sellaiset saappaat täytettäväksi sitten, kun siitä aika jättää; toki se on vasta vuosikymmenten päässä se, jos onni suo. Ja näillä näkymin suokin, ellei mitään yllättävää käy, sillä Mimmu on taatusti tallin tervein hevonen, se ei ole pakollisia matokuureja tai rokotuksia enempää vaatinut. Lupaan kuitenkin itselleni koputtavani sen puulänkiä iltapuuroa sille keitellessäni.

Mimmuskan kuvat © luvat on, kiitos!
Mimmuskan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu