Valokylän Indiana

virtuaalihevonen - VH21-018-0345

Kaikki alkoi tämän kohdalla siitä, että Ruskavaarassa oli läjäpäin hevosia, joiden tulevaisuus kaipasi varsoja. Ja minä olen hyvin heikko ihminen, mitä tulee varsoihin, joten uteliaana aloin tutkimaan sukuja. Kärmesniemen Illinois oli ihan mielettömän kiinnostava jo siksi, että se oli sitä tiettyä kärmesläistä sukua, siis Arizonaa, ja sen isän puolelta tuli niin pitkälle vähäpeltolaisia, kuin voi vaan haaveilla. Oli siis pelkästään luonnollista, että viestittelin Ruskavaaraan ja kyselin, että jos sille ori löytyy, ja liisinki kun on kerta mahdollista, niin tartuin tilaisuuteeni. 
Isän löytäminen varsalle ei ollut ihan niin helppo valinta, kuin ajattelin, ja vertasin tovin sukutauluja orien kanssa. Lopulta luotin yhteisön voimaan, ja Pöystilästä löytyi unelmieni musta ori Herraisä, joka ei luonteeltaan ehkä ollut niin vakuuttava, mutta suvullisesti ihan täysi kymppi. Ja täysin yhdistettävissä omiin linjoihin sitten tulevaisuudessa! Niinpä eräs kaunis kesäpäivä Herraisän jatkajat matkustivat minun ja Illinoisin kanssa klinikalle, ja jäimme pitämään sormia ja varpaita ristissä varsauutisten toivossa. 
Niitähän lopulta saatiin, ja innosta puhkuen latelin vaatimukseni emätammalle; sen varsankin pitäisi olla tamma, mielellään musta tai ruunikko, ja nätti. Muulla ei niin väliä. Illinois tuhahteli mokomille, mutta ilmeisesti kuitenkin otti kuuleviin korviinsa vaateni, kun pyöräytti sitten minulle toivomani ruunikon tammavarsan, Indianan. Seuraavat puoli vuotta olivatkin sitten melkoista helvettiä jo meidänkin mittapuulla, kun meillä oli kaksi oikukasta suomenhevostammaa tarhassa, ja niin kauan ne siellä tarhasivatkin, kun niitä vaan kehtasi pitää ulkona. Vieroitusiän tullessa Illinois lähti selvästi jopa mielellään kopin kyydissä kotiaan kohti (ja me enemmän kuin mielellään sen sinne palautimme, kiitos hei), eikä Iitakaan juuri jäänyt emänsä perään huutamaan, vaan keskittyi heinäverkon repimiseen.

Niin, mitähän tästä nyt sanoisi muuta, kun että tässä on tuhottu se Kärmeniemen vuosien työ, jossa luonnetta on parannettu, jotta linjasta tulisi käyttäjäystävällisempi. Iita on nimittäin ihan samanlainen irvistelijä kuin emälinjansakin, lisämausteenaan isänsä "haistapaska" -asenne, unohtamatta meidän lempparia, "eikiinnosta" -kastiketta, joka on tämän ihan oma ekstratäyte tähän komboon. Metsään siis mentiin, mutta elättelen edelleen toiveita, että tämmöistäkin hevosta voi jatkojalostaa taas mukavammaksi. Ja Iitan puolesta on sanottava, että se osaa olla ihan siivosti, kunhan ei ole kiima. Iitaa ei vaan aina kiinnosta, eikä se aina vaan jaksa.

Iitan käsittely on siis toisinaan vähän helpompaa, ja pääasiassa kunhan tietää mitä on tekemässä eikä jää hipsuttelemaan turhia, on ruunikko ihan kohteliaskin. Kaikki perinteiset hoitotoimenpiteet se sietää ihan kiltisti, sukuunsa tulleena seisoa tapittaa vaan paikallaan ja aikaa saa lisää antamalla puuhapussiksi heinäverkon, mutta semmoinen häslinki on tämän pirtaan liikaa. Turhautumistaan se osoittaakin hyvin ikävästi näykkimällä, yleensä vain kerran ja hyvin lopettaakin kieltoihin, mutta joka tapauksessa vähän semmoinen huono tapa.
Mitä tulee niihin ei perinteisiin hoitoihin, lastauksiin ja kuljetuksiin, eläinlääkärin piikkeihin ja mitä näitä nyt onkaan, niin on myös kehuttava, että Iita tietää, ettei Iita päätä asioista. Ei se älyttömiä siedä, mutta siitä on hyvin pitkä aika, kun tamma on kieltäytynyt maaseutumatkailusta tai esitellyt purukalustoaan omatoimisesti lääkärisedälle. Nykyään se setä saa jopa tulla Iitan karsinaan!

Iita-ratsu on hyvin mielenkiintoinen hevonen. Se osaa olla todella tahmea alussa, päinvastoin kuin kummatkin vanhempansa, mutta sinällään, se on myös helposti lämmitetty. Iita ehkä enemmänkin on sen tyyppinen hevonen, joka vähän makustelee, onko ratsastaja ihan tosissaan siellä satulassa, vai voiko se luistaa hommista ja rehkiä vähän vähemmän.
Sileä voi olla ihan tappotylsä laji Iitan kanssa, just jos sitä ei osaa tuuppia sopivassa kohtaa aina eteenpäin. Mitään muuta vikaa siinä ei olekaan; Iita on ihan mieletön liikkuja, sillä on laadukas ravi ja irtonaiset askeleet, vähän laiska mutta hyvin pyörivä laukka, ja se on myös hyvin osaavainen. Iita ei vaan lepsun ratsastajan kanssa sitä edes näytä, sillä tyhmä töitä tekee ja sitä rataa, mutta kunhan sitä jaksaa ajaa etiäpäin koulukiemuroissa, niin tammasta saa oikeasti aika paljonkin iloa irti.
Esteratsuna Iita onkin paljon menevämpää sorttia; jotakin mennyt siis oikein tässäkin hevosessa, mutta Iitan kanssa saa keskittyä enemmän vauhdin tasoittamiseen ja välillä liiallisen rynnimisen estämiseen. Tämän ainoa perisynti onkin vähän rynnätä päin esteitä, varsinkin sarjoilla, joten sen hyppykohdan löytyminen ja hillitty lähestyminen on ne avainsanat tämän kanssa esteillä, oltiin sitten kentällä tahi maastossa. Iitalla on ihan hyvä meno hypätessä, ja tekniikka kohdillaan, mutta niin anteeksiantavainen se ei ole, että ratsastaja saisi vain kuvitella istuvansa maisemajunassa, joten se on ihan hyvä pitää tässä mielessä.

Sukutaulu

Keiju ei ole vielä tarjolla jalostukseen.

Kilpakalenteri

näyttelyt

00.00.0000 paikka / tuomari / palkinto

Päiväkirja

00.00.0000 merkintä © kirjoittaja

tekstiä.

Iitan kuvat © kuvaajat eivät halua nimiään mainittavan, kiitos!
Iitan tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu