Rohkean Kastehelmi

virtuaalihevonen - VH15-018-2082


ei vielä meriittejä

'Helmi'


suomenhevostamma, 157cm korkea, tummanrautias
syntynyt 10.05.2015, iältään 13-vuotias, ikääntyy satunaisesti
kasvattanut Rohkelikko FIN
omistaja Valokylän Talli VRL-14618

painoittunut kouluratsastukseen
kilpailee tasoilla Vaativa B

❈ tavoitteena kantakirjaus
❈ tavoitteena laatuarvostelut sla, krj 


Kastehelmeen tutuistuin itseasiassa jo 2018, kun sen satuin näkemään eräällä valmennuksella edeltävän omistajansa kanssa. Pidin jo silloin kovasti hiljaa maneesissa tuhahtelevasta tammasta, ja valmennuksen aikana tykästyin sen älykkääseen olemukseen sen hieman makustellessa toimien totisuutta ja kokeillessa, josko tänään pääsisi laiskottelemaan. Silti se esitti lopulta hirmuisen hyvää kapasiteettia ja kolmea laadukasta askellajia sekä eteenpäinpyrkimystä lämmittelyiden jäljiltä! Olinkin ihan vakuuttunut jo sen potentiaalista kasvatuksen saralla, ja sovimme alustavasti silloisen omistajan kanssa joskus tamman liisauksesta, kunhan pääsisin kasvatuksessani vauhtiin.
Vuodet kuitenkin ehtivät vierimään, mutta Kastehelmeä en koskaan ihan täysin unohtanut; aina silloin tällöin omistajaan kisareissuilla törmäillessä vaihdettiin kuulumisia tamman suhteen. Sitten talvella 2022 sain hieman yllättävän puhelun, jossa minulta kysyttiin ihan suoraan, olisinko halukas ostamaan tamman omistajan vähentäessä hevosiaan. Helmin hän koki liian hyväksi pelkkään puskaratsastukseen, ja muutamien kisojen perusteella tammalla oli ihan oikeata potentiaaliakin vielä kisakentillä ja toivon mukaan myös jalostuksessa. Ei minun tarvinnut kahta kertaa ajatella, olinko ostamassa vai en.

Helmi on minun elämäni hevonen. Jos kysytään perusteluja, niin vastaisin vain, että sen ilme kertoo kaiken oleellisen. Sen loputtoman lämpimien ja viisaiden silmien takaa voi varmasti löytää tarkasti katsova koko linnunradan, jonka äärettömyydessä tuikkivat lukemattomat määrät tähtiä, ja niitä katsoessa voi vaan ajatella, kuinka kaunis hetki voi ollakaan, ja toivoa, ettei se loppuisi ikinä.

Minä olen sitä mieltä, että Helmi on varsin älykäs hevonen; Helmi tietää, että aamulla narahtava tallinovi enteilee aamukaurojen jakoa, ja vierestä tyhjentyvä karsina puolestaan tarhauksen alkua. Kevyt kopautus koukulla kavioon tarkoittaa jalkojen nostoa, ja niin edelleen. Joku ajattelee, että nämä nyt ovat pieniä ja helppoja, arkisia rutiineja; mutta Helmi odottaa ruokakaukalon ääressä heti aamupuuron jaon alkaessa, kurkistelee karsinansa ovelta vieruskaverin lähdettyä ja nostaa jo kavioitaan koukun vasta osuessa käteen pakista. Minusta se osaa yhdistää tietyt asiat, esineet ja henkilöt tiettyisiin tilanteisiin sen elämässä, ja esimerkiksi Helmi tunnistaa vakieläinlääkärimme auton jo sen saapuessa, jolloin Helmi tietää siirtyä hieman kauemmas tarhassaan; kukapa itseään kunnioittava suomalainen se lääkäristä erityisemmin tykkää, oli kyseessä kuinka kiltti tyyppi tahansa.

Toinen todiste Helmin älykkyydestä on mielestäni sen kyky olla hieman laskennoiva, mitä tulee ratsastukseen. Helmi ei ole suinkaan pystyynkuollut, mutta lämmittelyissä se saattaa hieman esittää sellaista; Helmi nimittäin osaa tunnustella, ollaanko kuntohölkällä vai tositoimissa. Minusta se on jopa mukavaa, ettei hevonen anna kaikkea ilmaiseksi heti kättelyssä, vaikka Helmi hyväkäytöksinen onkin, onnistuu se keplottelussaan tai ei. Helmi vaan osaa ajatella mikä siitä olisi mukavaa, mutta ei se onneksi siitä suutahda, jos joskus tehdäänkin jotain vähän rankempaakin.
Helmi on varmaan meidän paras kouluratsu, jos olen rehellinen. Se on nöyrä, eteenpäinpyrkivä, se nostaa jalkojaan ja polkee alleen, ei pelkää kuitenkaan jalkojaan ja venyttää niitä rohkeasti. Se kulkee hyvässä ryhdissä ja huolimatta pitkähköstä rungosta se taipuu varsin notkeasti hyvillä lämmittelyillä. Siinä on sellaista mahtipontisuutta ja henkeäsalpaavuutta. Ja taasen mainitsen, että se toimii kuin ajatus. Pienimmätkin hipaisut riittävät Helmille, joka tietää ihan tasan tarkkaan, mitä siltä halutaan, ja Helmihän toimittaa. En kerta kaikkiaan keksi mitään pahaa sanottavaa tästä sen ominaisuuksista.
Mitä tulee muihin lajeihin kuin kouluratsastukseen, valitsisin mieluusti Helmin usean muun hevosen sijasta. Esteillä Helmiä käytetään lähinnä virkistysmielessä vähän alle metrisillä radoilla, ja siellä haetaan vähän lisäpontta laukkaan aina välillä. Lisäksi koen, että estetreenit ovat kehittäneet myös Helmin varmuutta omiin jalkoihinsa ja tasapainoonsa, joten siksikin se on edelleen varsin arkinen osa ohjelmaamme. Esteiden ohella maastoilemme tietenkin reilusti, ja mikäli antaisin Helmin valita, olisimme varmasti joka päivä suuntaamassa maastolenkille, maisemareittiä pitkin tottakai. Helmi on varsin mukava ja turvallinen seuralainen sellaiseen humputtelumaastoiluun, jossa istutaan ja ihastellaan keväisin hiirenkorvia ja ihmetellään saukkojen leikkiä puron ääressä eikä piitata mekkaloivista hanhiparvista tai mustikanpoimijoiden nelivedoista. Maastoesteillä Helmiä ei olla juuri hirveästi kokeiltu, muutaman pienen tukin se on kuitenkin ylittänyt yhtä varmasti kuin puomitkin kotikentällä, joten voin kuvitella, ettei se sitä huonompi hyppääjä olisi maastossakaan.

Minä veisin ihan hirmuisen mielelläni Helmiä aina jokaiseen tilaisuuteen, jonne sen voisinkaan ilmoittaa. Se on hyvä, varma ja kokenut matkustaja, lastaus sujuu rennoissa merkeissä ja erilaisten tilanteiden hulinat ja äänet eivät Helmiä oikeastaan hetkauta. Helmi vain seisoo omana pohtivaisen näköisenä itsenään ja varmaan ajattelee sellaisia asioita, joihin meikäläiset eivät edes kykene.


Sukutaulu



isä
Vaapukan Kasipallo
prt 157cm sh



isänisä
Vaapukan Kermiitti KTK-III SLA-II YLA2 KRJ-I


isänemä
Maanan Kauhutar SV-I

isänisänisä VIR MVA Ch Fiktion Meriitti KTK-II KRJ-I

isänisänemä Vaapukan Vieno

isänemänisä Maanan Kauhistus KTK-III SLA-II YLA2 KRJ-I ERJ-III jälk. C
isänemänemä Viehättävän Unilelu KTK-II


emänisä
Riiviöiden Murto KTK-II



emänemä
Riiviöiden Kerttu KRJ-I jälk. C

emänisänisä Riiviöiden Mustapekka KTK-II

emänisänemä Pirunkorven Tuulentuiske KTK-III

emänemänisä Riiviöiden Riku-Rikas KTK-II

emänemänemä Koistilan Kielo KTK-III YLA2 KRJ-I ERJ-III jälk. C


Helmi on tarjolla jalostukseen 5-polvisille ja pidempisukuisille suomenhevosoreille.
❈ 08.08.2022 syntynyt orivarsa Valokylän Talviuni ktk-kelp, emästä Fiktion Sydäntalvi KTK-II KRJ-I


Kilpakalenteri


näyttelyt

17.09.2022 Villa Backa, vsn / tuomari Siiri / 05/12

kouluratsastus
20 sijoitusta

16.05.2022 kutsu / Vaativa B / 07/50
19.05.2022 kutsu / Vaativa B / 01/50
14.06.2022 kutsu / Vaativa B / 02/50
15.06.2022 kutsu / Vaativa B / 04/50
16.06.2022 kutsu / Vaativa B / 01/50
19.06.2022 kutsu / Vaativa B / 03/50
20.06.2022 kutsu / Vaativa B / 01/50
23.06.2022 kutsu / Vaativa B / 06/50
30.09.2022 kutsu / Vaativa B / 02/30
01.10.2022 kutsu / Vaativa B / 04/30
03.10.2022 kutsu / Vaativa B / 06/40
05.10.2022 kutsu / Vaativa B / 01/30
07.10.2022 kutsu / Vaativa B / 02/40
07.10.2022 kutsu / Vaativa B / 05/30
09.10.2022 kutsu / Vaativa B / 02/40
09.10.2022 kutsu / Vaativa B / 04/30
17.10.2022 kutsu / Vaativa B / 02/30
23.10.2022 kutsu / Vaativa B / 04/30
28.10.2022 kutsu / Vaativa B / 04/30
29.10.2022 kutsu / Vaativa B / 03/30

muut kisat

00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot
00.00.0000 kutsu / lisätiedot


Päiväkirja

00.00.0000 merkintä © kirjoittaja

tekstiä.


Helmin kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, kiitos!
Helmin tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu