Kaunon Hämärä

virtuaalihevonen - VH15-018-2266


KTK-III

'Hämis'


suomenhevosori, 156cm korkea, rautias
syntynyt 10.09.2015, iältään 17-vuotias, ikääntyy satunaisesti
kasvattanut Kaunovaara FIN
omistaja Valokylän Talli VRL-14618

painoittunut kouluratsastukseen
kilpaillut tasolla Vaativa B

❈ III - palkinto suomenhevosten kantakirjassa joulukuussa 2015
❈ tavoitteena laatuarvostelut sla, krj 


Kaunon Hämärä tuli meille jo hyvinkin aikuisena kodinvaihtajana. Se oli valmiiksi kisattu, kantakirjattu ja kaikkea muuta, ja ostin sen puhtaasti jalostuskäyttöä ajatellen; se oli aivan super herkullinen lisä suvultaan ja kaavailinkin sitä jo käyttöön meidän pitkäsukuisimmille tammoille, kuten Elviiralle ja tämän tyttärelle Elville. Luonteeltaankin se oli varsin eloisa, mutta helpohko ja orimaiseen tyyliin lähinnä kerskuva, ja sellaisista suomalaisista minä pidin; simppeleistä miehistä, jotka kulkivat rinta rottingilla, mutta omasivat käytöstavat.

Kaunon Hämärä on yleisesti kuvailtuna oikea herrasmieshevonen, jonka kanssa toimiminen on miellyttävää ja mutkatonta. Pienenä ekstraherkkuna ori tosin saattaa välillä luoda lisämaustetta ratsastushetkiin, sen hallitessa varsin hyvin pystyyn nousemisen ja tasajalkaloikkien jalon taidon.

Hoitotilanteissa suomenhevonen on mutkaton ja ystävällinen. Sen voi huoletta laittaa kuntoon vaikka ilman kiinnilaittoa, sillä se pysyy karsinassa lähinnä paikallaan, eikä tule häiritsemään hoitajansa tekemiä toimenpiteitä. Varustaessa Hämis on myöskin varsin mutkaton, sillä se ei ole moksiskaan kuolaimista tai satulavyön kiristämisestä. Taluttessa ori on yleensä ihan asiallinen, mutta joinakin harvinaisina päivinä se saattaa innostua esittelemään itseään, ja huutelemaan muille hevosille ilmoittaakseen olevansa paikalla. Jos ori alkaa esittää ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä on sille syytä muistuttaa, ettei tälläinen sovi silloin kun ollaan narun päässä ihmisen kanssa.

Ratsuna Hämis onkin sitten vähän mielenkiintoisempi tapaus. Se on perushommissa mukava ja helppo, mutta jokseenkin herkkä kouluhevonen. Kovat avut eivät siis tule kyseeseen, ja istunta-avut ovat valttia sen kanssa toimiessa. Sellainen pieni mutta tässä kaikessa on, että joissakin tilanteissa ori saattaa yrittää nousta pystyyn, tai tehdä ihmeellisiä ja kerrassaan erikoisia ylimääräisiä loikkia. Näitä tilanteita tulee eteen lähinnä kentällä ratsastaessa, kun ori ottaa ylimääräisiä kierroksia esimerkiksi muista hevosista, tai tuulisesta säästä. Tästä syystä ori ei ehkä ole aloittelijan ratsu, mutta kokenut ratsastaja pysyy kyllä helposti selässä myös näissä tilanteissa. Yleensä Hämis asettuu melko äkkiä, eikä se lähde kiikuttamaan ratsastajaansa sen enempää. Näiden tilanteiden jälkeen on tärkeää jatkaa työskentelyä, ja keksiä orille paljon aivokapasiteettia vaativia tehtäviä pitämään sen mielenkiinnon työskentelyssä.

Kisapaikoilla ori saattaa pitää hieman enemmän meteliä, mutta se haittaa onneksi lähinnä korvia. Sen huutelu kyllä yleensä loppuu siinä vaiheessa kun siirrytään verkkaan ja lähdetään tekemään ihan kunnon työskentelyä. Ori ei verryttelyssä onneksi ole moksiskaan tunnoksesta tai tuhinasta, vaan pystyy helposti keskittymään itse työskentelyyn. Kouluradalla se on asiallinen suorittaja, joka ei keksi ylimääräisiä lisämausteita. Kuljettaminen sujuu Hämiksen kanssa hyvin, jos sillä on rauhallinen matkustuskaveri. Ilman kaveria se saatta trailerissa ruveta pyörimään ja olemaan levoton, mutta kaksin se matkustaa rauhassa ja hiljaa. Myös lastaaminen sujuu mutkitta, eikä siitä aiheudu ylimääräistä työtä.  


Sukutaulu



isä
Moon Humiseva
KTK-III SLA-I YLA2 KRJ-II



isänisä
Moon Haastava KTK-II SLA-I YLA2 KRJ-I



isänemä
Moon Illusionisti KTK-III SLA-I YLA1 KRJ-I

isänisänisä Moon Hyytävä

isänisänemä Moon Aamutuima KTK-III SLA-I YLA1 ERJ-II KERJ-III VVJ-III
isänemänisä VIR MVA Ch Moon Urbaani KTK-II SLA-II YLA1 KRJ-I
isänemänemä Moon Misteli SLA-I YLA1 KRJ-I jälk. C



emä
Kaunon Tyttörukka
VIR MVA Ch VSN Nat Ch KTK-II SLA-I YLA1 KRJ-I



emänisä VIR MVA Ch
 Kultakylän Fiilistelijä KTK-II SLA-I YLA2 KRJ-I


emänemä Ch VSN Ch
Riiviöiden Ranttalityttö KTK-II SLA-I* YLA1 KRJ-I SV-I KV-I EV-I

emänisänisä Haavelaakson Harmo KTK-II SLA-I YLA1 KRJ-I jälk. B
emänisänemä Koivumäen Hissu

emänemänisä Mörkövaaran Remupekka SLA-II

emänemänemä Suvannon Helmi KTK-II SLA-III YLA2 KRJ-III


Hämis on tarjolla jalostukseen pitkäsukuisille suomenhevostammoille.

❈ 02.11.2020 syntynyt orivarsa Haltiasalon Väkivoda ktk-kelp, emästä Kuhdon Lemmenlumo KTK-II SV-I KV-II


Kilpakalenteri


näyttelyt

00.00.0000 paikka / tuomari / sijoitus

kouluratsastus
42 sijoitusta

06.11.2015 kutsu / Vaativa B / 04/40
09.11.2015 kutsu / Vaativa B / 06/40
17.11.2015 kutsu / Vaativa B / 07/50
18.11.2015 kutsu / Vaativa B / 01/30
19.11.2015 kutsu / Vaativa B / 01/50
19.11.2015 kutsu / Vaativa B / 03/30
20.11.2015 kutsu / Vaativa B / 02/30
21.11.2015 kutsu / Vaativa B / 02/30
22.11.2015 kutsu / Vaativa B / 06/50
22.11.2015 kutsu / Vaativa B / 07/50
23.11.2015 kutsu / Vaativa B / 01/30
24.11.2015 kutsu / Vaativa B / 02/30
25.11.2015 kutsu / Vaativa B / 02/50
01.12.2015 kutsu / Vaativa B / 02/40
06.12.2015 kutsu / Vaativa B / 04/40
10.12.2015 kutsu / Vaativa B / 03/30
16.12.2015 kutsu / Vaativa B / 02/30
17.12.2015 kutsu / Vaativa B / 02/30
17.12.2015 kutsu / Vaativa B / 01/30
18.12.2015 kutsu / Vaativa B / 05/30
20.12.2015 kutsu / Vaativa B / 03/30
20.12.2015 kutsu / Vaativa B / 05/30
23.12.2015 kutsu / Vaativa B / 02/40
23.12.2015 kutsu / Vaativa B / 01/30
24.12.2015 kutsu / Vaativa B / 05/40
25.12.2015 kutsu / Vaativa B / 02/30
25.12.2015 kutsu / Vaativa B / 02/40
27.12.2015 kutsu / Vaativa B / 03/30
28.12.2015 kutsu / Vaativa B / 05/30
28.12.2015 kutsu / Vaativa B / 02/50
29.12.2015 kutsu / Vaativa B / 03/30
30.12.2015 kutsu / Vaativa B / 05/30
30.12.2015 kutsu / Vaativa B / 01/30
03.01.2016 kutsu / Vaativa B / 02/30
04.01.2016 kutsu / Vaativa B / 03/30
08.01.2016 kutsu / Vaativa B / 03/30
11.01.2016 kutsu / Vaativa B / 04/30
13.01.2016 kutsu / Vaativa B / 03/30
18.01.2016 kutsu / Vaativa B / 05/30
18.01.2016 kutsu / Vaativa B / 06/40 
19.01.2016 kutsu / Vaativa B / 04/40
20.01.2016 kutsu / Vaativa B / 04/30


Päiväkirja

00.00.0000 merkintä © kirjoittaja

tekstiä.


Hämiksen kuvat © luvat on (rakenne & pää) ja © VRL-11983 (ratsastuskuvat), kiitos!
Hämiksen luonneteksti © VRL-11983 + lyhyt historia © omistaja, muut © omistaja, ellei toisin mainittu