Haltiasalon Kinuski

virtuaalihevonen - VH20-018-0959

Haltiasalo on yksi niitä kasvattajia, joka menee ikonisten vaikuttajien kategoriaan. Vähän semmoinen, että niiden hevosista haaveillaan vaan ja huokaillaan, että voi, jospa minullakin on joku päivä tuommoinen ihana suomenhevonen.
Se joku päivä sitten koitti, kun Haltiasalosta laitettiin varsoja maailmalle, ja satuin näkemään kuvia suht myöhään syntyneestä Kinuskista, joka otti hyvää vauhtia muita kesän varsoja kiinni ja menisi taatusti pian ohikin, mikäli oli jalanmittaan uskominen. Suku tällä haltiasalolaisella oli varsin mielenkiintoinen ja vanhemmat kummatkin Fiktion kasvatustyötä, joka lisäsi vaan kiinnostustani, ja vaikka meillä ei uskalletakaan luvata suuria, rohkaistuin kuitenkin soittamaan Katariinalle asiasta.
Ja kaipa meidän tarjous joskus ja jouluna näyttäytyminen täältä Lapin pimeimmistä kolkista oli ihan tarpeeksi tyydyttävä, sillä Katariina myi meille Kinuskin. Tai sitten nainen vaan ajatteli, vielä meidän siinä vaiheessa ollen täysin tietämättömiä, että varsalla oli perävalotakuu ja tämmöinen oikukas elikko oli myytävä heti, kun siitä joku hairahtuisi tarjoamaan. Kummin vaan, kyllä meillä oltiin - ja ollaan edelleen - iloisia omasta haltiasalolaisesta, huolimatta sen persoonasta, sillä onhan se nyt Haltiasalosta. 

Päivä ei voi olla koskaan niin huono, ettei sitä vielä vähän kurjentaisi meidän Tiski. No ei nyt ihan, mutta se nyt kertokoon suoraan, ettei Tiski ole se kaikkein leppoisin, mukavin ja kivoin suomenhevonen. Tai edes hirveän nättikään (anteeksi nyt vaan), sillä onhan tämä aika romuluinenkin. Mutta sillä mennään mitä ollaan suotu, ja on tässä hevosessa paljon hyvääkin, yksikään ei tosin liity luonteenpiirteisiin.
Mikäli Tiskiltä kysyy, niin mikään ei ole ikinä tarpeeksi hyvin. Tämä on luonnostaan vähän herkkä persoona, semmoinen, joka loukkaantuu siitä, että aamukaura on ehtinyt puuroutumaan, naapurikarsinan polle saa omansa ensin tai kun ulkona tihkuttaa ja päällä ei olekaan toppaloimea kaulapaloineen. 

Tiski ei siis omista juuri semmoisia perinteisiä suomenhevosen ominaisuuksia. Hyvin seurallinen se ei ole, paitsi muiden tammojen seurassa, ja nekin pitää olla semmoisia, että niitä saa pompotella miten päin lystää ja silloin kun huvittaa. Yksin tämän ei kuitenkaan siedä jäädä, sillä Tiski ei myöskään pidä semmoisesta touhusta.
Kun Tiskiä sitten käsittelee, onkin hyvä pitää mielessä, ettei se ole mikään hellä ja halattava hevonen; sillä on selkeät rajat siihen, mistä se ei tykkää, ja yksi niistä on turha seisoskelu. Onkin ehkä parempi sanoa, että Tiski sietää ne välttämättömät hoitoon liittyvät asiat, mutta ei viihdy letitettävänä tuntitolkulla. Ja Tiski on siitä kamala, että se myös sitten osoittaa turhautumisensa näykkimällä, josta sitä toki saa ja pitää kieltää, mutta silloin on jo hyvä miettiä, mikä on oikeasti tarpeellista hoidettavaa. 

No täytyyhän hevosessa nyt jotain hyvää olla, että sitä jaksaa pitää. Ja Tiskissä onkin, se ei vaan aina näin arjessa tule esille niin vahvasti. Tiski on nimittäin ihan mieletön kouluhevonen ja nyt muutenkin, kunhan sitä osaa vaan ratsastaa.
Tiskin selkään ei oikeastaan sovi kuka tahansa, sillä se on monella tapaa herkkä ja reaktiivinen. Tasapainoinen, hyväryhtinen ja kevyesti ratsastava, mutta toisaalta tarpeeksi luja tyyppi menee tämän kanssa kaikista parhaiten yhteen, ja silloinkin on ne henkilökohtaiset kemiat, joiden pitää vielä kohdata. Tiski aloittaa lähes poikkeuksetta tunnit "en nyt tykkää tästä yhtään" -asenteella, jossa se on vähän turhan jännittyneessä mielentilassa ja kavahtelee helposti ylimääräisiä kahinoita kentän ulkopuolelta, joten se pitää osata tuoda sieltä tiloistaan vähän rauhallisemmaksi, jotta se on vastaanottavaisempi avuille. Sen jälkeen sitä voi oikeasti lähteä työstämäänkin, ja huolimatta sen semmoisesta yleisestä pienestä asiasta kuin sen koko yleisluonne, Tiski on oikeastaan ihan kiva ratsastaa, lähinnä vaan siksi, että sitä saa huijattua keskittymään.
Tiskillä on luonnollisia lahjoja kouluratsastuksen pariin, ja jollei se olisi semmoinen kusipää kuin se onkin, niin olisimme varmasti päässeet vaativille radoille asti, mutta koska sitä rataa ei voi suorittaa enää hyvässä hengessä tamman kanssa (= siihen tältä ei tarpeeksi nöyryyttä löydy), talsimme tuttua ja turvallista Helppoa A-rataa. Tiskillä on siis verenperintönä varsin koreat liikkeet, irtonaiset ja tahdikkaat semmoiset, ja varsinkin raviosuudet ja laukanvaihdot tämä suorittaa vaikka silmät ummessa. Muotoon tämän saa koottua yllättävän helposti huolimatta kulmikkaasta yleisilmeestään, joten siinäkin on yksi tämän vahvuus.
Kyllähän meillä myös suunniteltiin tälle estehevosen uraa, mutta valitettavasti Tiski sanoi ei ja parista yrityksestä viisastuneena jätimme sen pelottomille hevosille. Tiski kun ei sellainen ole, näkee mörköjä joka esteen takana ja inhoaa tuulta korvien vieressä, puhumattakaan vedestä vesiesteellä. Se riittäköön kertomaan, miten meidän esteura meni.

Tiski on siis luonnoltaan varsin järkkyväistä sorttia, joten sitä ei paljon kehdata minnekään viedä. Eikä siinä, ei tämä itsekään juuri arvosta matkailua, ja jo lastaus itsessään on ihan turhan hermoja kiristävä projekti, että jätetään ne kisakentät ja näytelmät sun muut muille heti, kun ne pakolliset ollaan taputeltu. Kisahevosen arkea Tiski ei siis oikein arvosta, mutta ei se arvosta juuri muutakaan, joten kai sen voi sanoa sitäkin sietävän.  

Sukutaulu

Tiski ei ole tarjolla jalostukseen.
❈ 25.11.2021 syntynyt orivarsa Valokylän Siirappi KTK-III, isästä Kaunon Hämärä KTK-III
❈ 14.08.2024 syntynyt tammavarsa Valokylän Tofferina ktk-kelp, isästä Nupun Pätkis KTK-II 

Kilpakalenteri

näyttelyt

00.00.0000 paikka / tuomari / palkinto

kouluratsastus
15 sijoitusta

11.05.2022 kutsu / Helppo A / 05/30
14.05.2022 kutsu / Helppo A / 02/30
15.05.2022 kutsu / Helppo A / 03/30
16.05.2022 kutsu / Helppo A / 04/30
17.05.2022 kutsu / Helppo A / 06/50
17.05.2022 kutsu / Helppo A / 05/50
04.10.2022 kutsu / Helppo A / 01/40
06.10.2022 kutsu / Helppo A / 03/40
07.10.2022 kutsu / Helppo A / 03/40
07.10.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
14.10.2022 kutsu / Helppo A / 03/40
14.10.2022 kutsu / Helppo A / 03/40
15.10.2022 kutsu / Helppo A / 04/40
16.10.2022 kutsu / Helppo A / 02/40
16.10.2022 kutsu / Helppo A / 01/40

Päiväkirja

01.02.2021 pakkasmaastoilua © omistaja

Helmikuun rapsakat ilmat olivat taasen palanneet, ja arvatkaa mitä se meinaa? Valmentautumista lämpimässä maneesissa, ensikesän kisoista haaveillen! Olinkin siis varannut tammikuun viimeiselle viikonlopulle parille nuorelle valmennuksen, pakannut mukaan vastahakoisen Tiskin ja reippaan Veneen ja kaasutellut jonnekin Kainuun pikkupaikkakunnalle. Olisihan se pitänyt meidän tuurilla arvata, että maneesi vedettiin kylmiltään lämpimäksi, toppatakki oli liian kuuma, mutta fleecen kanssa paleli, ja olosuhteet olivat muutenkin maneesissa siinä nihkeän ja viileän välillä.

Kotimatkaa edeltävän yön olin jo valmiiksi sopinut viettäväni Haltiasalossa, matkaa kun valmennuspaikasta ei juuri jäänyt muutamaa hassua kymmentäkään, ja yötä vasten ajelu ei näin pakkasen kiristyessä ihan hirveästi innostanut. Ja Katariinan kanssa oli ollut puhetta siitäkin, että kasvattajatäti ihan mielellään tapaisi Tiskin, jonka oli viimeksi nähnyt sen traileriin meille taistellessaan. Muutama vuosi siis välissä.
Ilta oltiin vietetty leppoisissa tunnelmissa saunoen, ja maanantaiaamu valkeni raikkaissa pakkaslukemissa. Katariina oli minut suostutellut aamutalliin avuksi, ja siinä tarhausten lomassa keksimme, että näin ihanan aurinkoinen ilma oli käytettävä hyväksi maastossa. Niinpä heti, kun loputkin hevosistaan oli saatettu pakkasen syleilyyn, nainen säntäsi laittamaan itselleen ratsua, kun minä etsin käteeni tarhan nurkassa murjottavan Tiskin.

Katariina oli valinnut ratsukseen Kiian, joka näytti ihan pienkokoiselta verrattuna tyttäreensä Tiskiin. Samaa näköä niissä kuitenkin oli, ainakin niissä happamissa ilmeissä, jotka pukivat kummankin tamman turpaa ratsastaessamme pitkin jotain maastopolun pohjaa. Varsinainen umpihankihan se oli, jos totta puhuttiin, mutta kivenkovaa haltiasalon omistajatar minulle väitti, että siinä meni oikeasti joku virallinen reitti. Ja kukapa minä sitä kyseenalaistamaan, vaikka sintti ja Tiski ehkä niin tekivätkin.
Alkukäynnit otimme siis hyvinkin tarpovaan tyyliin, mutta pian reitti ohjautui onneksi Laurin auraamalle osuudelle. Sen verran pitoa löytyi, että uskalsimme käyttää tammat laiskassa ravissa, ja suunnitella pientä laukkapätkää peltotien paikkeilla. Katariina ihasteli kasvattinsa nättiä askellusta ja minä puolestani toivoin, että olisin voinut vaihtaa lennosta Kiian selkään, sillä Tiski harrasti jälleen yhtä lempipuuhistaan; kuolaimen pureskelua ja puskemista. Toisaalta, tämän vuoksi tiesin jo varautua laukkapätkän alussa tulleeseen vahvaan syöksyyn jonnekin oikealle hankea kohtaan, ja siinä, missä Tiski onnistui hölmistyttämään Katariinan ratsuineen, ohjasin sen tiukasti takaisin tielle ja pysähdyksen kautta laukanvaihtoihin siinä, missä otin edelle ehtineen ratsukon kiinni. Olin alkanut oppimaan, että tämmöisten tempausten aikana Tiskin hämmentäminen oli paras keino saada se takaisin ruotuun, tarjoamalla sille jotain ihan muuta ajateltavaa. Katariina vielä varmisti, että kumpikin meistä oli selvinnyt ehjänä loikasta tuntemattomaan, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme pakkasen purressa poskipäitä kirpeämmin.

Loppumatka, pari hassua kilometriä, meni hyvinkin rauhallisissa tunnelmissa. Minä esitin Tiskin askellajeja siinä, missä Katariina kommentoi niiden laadukkuutta ja myhäili selvää tyytyväisyyttä, vaikka muistikin vielä suositella erilaisia houkuttimia ruokavalioon. Olin naiselle tuskastellut Tiskin huonoa ruokahalua jo aiemmin, ja vaikka ei tämä nyt ihan kamalassa kunnossa ollut, kyllä tähän tamman pyöreyttä pitäisi saada, josta olen ihan samaa mieltä. Katariina elätteli toivoa, että kyllä se iän myötä tulee. Itse olen aika varma, että niin kauan, kun Tiskille ei puurot ja vellit kelpaa, se jää tämmöiseksi romuskaksi.

16.08.2024 päiväkirjamerkintä © omistaja

Katselin kuivilla, kirvelevillä silmillä Tiskiä, joka nysvötti karsinansa nurkassa. Iso tamma oli kipeä, ja sen nisät tiputtelivat vähäisesti maitoa, jolle ei ollut juojaa.
Tiskin kanssa ei tuntunut sitten mikään menevän putkeen taaskaan. Olin jo aikaa sitten sen ensimmäisen, ja viimeiseksi tarkoitetun orivarsan Siirapin kohdalla päättänyt jättää sen jalostussuunnitelmien ulkopuolelle, mutta sitten kesäisenä, kiimaisena aamuna se oli löytynyt samasta laitumesta Pätkiksen kanssa. Jonka jalostuksen suhteen olin ollut ihan samoilla linjoilla; silläkään ei ollut mitään niin ainutlaatuista tarjottavaa rodulle, että olisin sitä mielelläni käyttänyt. Kaikista vähiten olisin yhdistänyt näitä kahta, mutta kai se jotain kohtaloa oli, että ne olivat juuri toisensa löytäneet ja ilman mukilointeja kohtaamisesta selvinneet.
Tiski oli ultrattu sitten tiineeksi, ja sitten kun päätöstä jatkosta piti tehdä, päätin hieman itsenikin pyörtäen pitää yhdistelmän. Suku sopi kuitenkin yhteen ja vahinko oli jo tapahtunut. Lopputuloksen pitäisin joka tapauksessa, sillä enhän minä kehdannut potentiaalisesti sellaista hevosta myydä, mitä näistä nyt saattaisikaan tulla, ja kantaisin itse vastuuni myöhemmin, jos katumapäälle pitäisi ruveta. Olihan Tiskin ja Pätkiksen kummankin kanssa pärjätty tähänkin asti.

Tiski kantoi taas melko tasan vuodenpäivät, ja esimerkillisesti vuorokausi vahatipoista tiesin sen yöksi ottaa varsomiskarsinaan. Keskiyön kellonlyömällä tumma rautias pusersi melko virtaviivaisesti ulos ison, rujoluisen tammavarsan, jonka kauniisiin tähtisilmiin katosin heti ensisilmäyksellä. Varsasta tuli kummankin vanhemman nimiä yhdistellen Tofferina. Ensimmäisen vuorokauden aikana Tiski hoiti melko esimerkillisesti Riinaa, ohjaili sitä nisälle, pelotteli uteliaita tallilaisia karsinan ääreltä kupeksimasta kauemmaksi ja äidillisesti huolehti muutenkin.
Sitten sen kuume alkoi nousta, ja huomasin sen näykkivän Riina-raasua sen pyrkiessä nisälle. Aluksi luulin, että Tiskiä vaivasi nisätulehdus, ja komensin karsinan jätettäväksi täysin rauhaan, mutta aggressiivisuus vain varsaa kohtaan kasvoi, ja lopulta eläinlääkärimme totesi sillä kohtutulehduksen. Tein käytöksestä ja lääkityskokonaisuudesta johtuen pikaisen päätöksen erottaa emä varsastaan, ja siinä, missä Riina jäi ikävöimään emäänsä, ei Tiskiä enää kiinnostanut vastata sen hätähuutoihin. Riinan sain onneksi pian läheisen ravitallin rakastavalle lämminveritammalle ottolapseksi sen menetettyä omansa samana aamuna, ja tässä sitä nyt oltiin.

Karsinan ovi narisi kiskoillaan, ja pidin huolen, etten käynyt liian lähelle tammaa. Tiskin koko olemus kertoi sen kipeästä ja siitä johtuen äreästä olosta, ja livautin tyhjän heinäverkon tilalle uuden ja täytetyn. Eläinlääkäri kävisi vielä illasta sille pistämässä ensin rauhoittavan ja sitten tuhdin antibiootin, tarkistamassa sen voinnin ja kertomassa mielipiteensä jatkosta. Vaikka Tiski olikin Tiski, toivoin sen vastaavan hoitoon ja toipuvan.

17.08.2024 päiväkirjamerkintä © omistaja

Tiskin lääkintä onnistui, ja myönnän tirauttaneeni kyyneleen sen puolesta yöllä sängyssä pyöriessäni. Eläinlääkärin kerätessä vielä tavaroitaan ja Tiskin vielä seisoessa rauhoitettuna ketjussa olin rapsuttanut sen poskea ja luvannut sille, etten enää ikinä näyttäisikään sille oria tai varsaa.

Tiskin kuvat © TIlli (pää- & rakennekuva) & kuvaaja ei halua nimeään mainittavan (ratsastuskuvat), kiitos!
Tiskin tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu