Vuornan Kuuposki

virtuaalihevonen - VH19-018-0508

Vuornan suomenhevoset ovat olleet jo pidempään suuren ihailun kohde. Joskus sitten pitäisi vielä meilläkin saada ainakin käyttöön vuornalainen... Sitä en ajatellutkaan, kuinka pian se "joskus sitten" olikaan. Keväällä 2019 Liia ilmoitti varattavista suomenhevosvarsoista, joita Vuornan tantereelle oli kevään aikana syntynyt ja syntymässä. Uteliaisuuksissani tietenkin tutustuin yhdistelmiin ja ilmoitukseen sitten tarkemmin, ja kaksi toivottavasti pienkokoista orivarsaa kiinnitti huomioni. Siinä määrin, että otin yhteyttä sitten itse tilan omistajaan, joka oikein mielellään vastailikin ounastellen jo aikeitani. Lopulta sovimme, että kaksikosta rautias tuntui sopivan tarpeisiini paremmin, ja varasin kalenteriin ihan kokonaiset kaksi päivää vierailua ajatellen. 
Toukokuun puolivälissä matkattiin sitten Vuornaan poppimusiikki pauhaten ja kivennäisvedet kainalossa, ja perillä tilalla odotti Liian lisäksi aurinko ja pieni läsipäinen suomenhevosvarsa narun päässä. Se oli rakkautta heti ensisilmäyksellä läsipään kurkistellessa meikäläistä uteliaana joskin ujona otsalettinsä takaa, ja päivän aikana varsan varmisteltua, että meikäläisestä oli kaveriksi, olin ihan myyty kilttiä, unista ja hiljaista oria kohtaan.
Liian kanssa sovittiin vielä eläinlääkärin tarkastukset, paperiasiat ja muut kuntoon viikon aikana ja lopulta kyydit tänne pohjoiseen.  

Kuuposki on suorastaan herttainen ilmestys. Niin sitä kuvailisi ensimmäisenä; jostain geenistä mukaan hypännyt suuri poskelle valuva läsi ja maailmaa ihmettelevät suuret silmät tekevät siitä suloisen näköisen poniotuksen, jonka puolesta puhuu myös sen rauhallisuus ja seesteisen leppoisa asenne, sillä Pietulla ei ole kiire sitten mihinkään. Ei ruokalaarille, ei kentälle, ei tarhaan... ei sitten yhtään mihinkään. Mitäpä sitä kiirehtimään kun hissukseenkin voi kulkea!

Pietu on hyvin ruunamainen, ja joskus sen kulkusten olemassaoloa on epäiltykin sen jolkotellessa juurikin vanhan suomenhevosruunan tavoin mukana maastoreiteillä narulenkeillä. Ori ei nimittäin omaa juuri orimaisia piirteitä, tammaseurassakin piekkarilla on lähinnä vaan ujoa hörinää havaittavissa, kenties vaan kaverimielessä.
Käsiteltäessä rautias on siis yleisesti tosi mukava, semmoinen stressitön ja helppo laitettava, oli kyse sitten sukimisesta, kavioiden hiplailusta tai pesuista. Kaikki käy ja Pietua ei haittaa, oli hommaa hoitamassa sitten omistaja, naapurin Seppo tai vaikka Sepon nelivuotias siskontytär. Oria voi hoitaa halutessaan karsinassa, miksei vaikka ketjuissakin, joskin sen harvassa olevista omituisuuksista yksi sattuu yleensä heräämään horroksestaan - rautias läsipää nimittäin on kova soittelemaan ja maiskuttelemaan ketjunrenkailla. Jos siis sitä kilkatusta jaksaa kuunnella häiriintymättä, niin menee poni vaikka käytävälläkin seisoskellessa.

Pikkuori on osoittautunut oikein kivaksi, joskin hitaasti käynnistyväksi ratsuksi. Pietun kanssa saakin tuhlata aikaa joskus enemmän ja vähemmän pelkästään siihen, että ponin saa horroslaahustelusta nostamaan askelta parikaan senttiä maanpinnalta. Sen jälkeen läsipäästä saa kyllä irti ihan oikeasti varteenotettavan ratsuhevosen, jolla on motivaatiota, nöyryyttä ja yhteystyönhalua.
Pietun bravuuri mennen tullen ja palatessa on kouluratsastus. Ponilta löytyy askeleiden puolesta erittäin kaunis, lennokas ja rytmikäs ravi, matkaavoittava ja pyörivä laukka sen laahustavan käynnin vastapainoksi sekä yritystä ja nöyryyttä taittaa vaikka postimerkinpuolikkaalla. Askellajit meneekin siis jo ihan autokertauksella ja edespäin eteneminen on vaivatonta, mutta pientä mörköpelkoa siinä on aina aiheuttanut peruuttaminen, joka on onneksi kyllä iän kanssa helpottanutkin.
Vaikka Pietun kanssa ei esteitä lähdettykään kisaamaan, osaa läsipää hypätäkin, ja sillä tuodaan reipasta vaihtelua treeniin. Rautias omaa emältä perityt lahjat esteillekin, ja vaikka estekorkeus ei seitsemääkymmentä korkeammaksi nousekaan, on kyseessä ihan superkiva tapaus myös radalle. Hyppytekniikka oripojalla on varma; takapää on aktiivisesti käytössä ja hyppy laskeutuu kahdelle jalalle. Lähestyminen on melko peloton ja kulmakin voi olla vähän sinne päin, eikä se ole tähän mennessä haitannut. Yllättäen ponin ongelmakohdat esteillä ovatkin liiallinen innostuminen sekä ponnistuskohtien löytäminen, mutta tässä iässä ori on jo melko hyvin oppinut hidastamaan ja arvioimaan omassa päässäänkin sitä oikeaa aikaa.
Kouluratsastuksen puolella esiintulleista ominaisuuksista johtuen Pietua koulutettiin myös ajoponiksi onnistuneesti; oikein kiva noviisitason tekijä, joka on herkkä ohjalle ja kulkee oikein nätisti ryhdissä. Edelleen peruutus tai suora nosto raviin pysähdyksestä ovat Pietun epävarmuuksia, mutta hyvin harjoittelemalla ennen kisoja se osaa varsin taitavasti nekin sitten, kun niitä siltä pyydetään.

Pietulla ei suoranaista koppikammoa ole, mutta traileri saa oripojan kyllä vähän värähtelemään ja arkailemaan. Onneksi tässä vaiheessa on hyvä kaivella sitten karkkipussia kätösiin ja lakulle perso poni lastautuu kuin unelma. Lakritsin voimalla on monet kyytitykset hoidettukin, ja lastauksesta yli päästyä matkailu itsessään on oikein rattoisaa puuhaa eikä Pietua juuri haittaa seisoskella kyydissä.
Kisapaikalla ori on aika pitkälti yhtä tylsän helppo kuin kotonakin, joskin ehkä uusia tuttavuuksia kohtaan ujohko ja alussa voikin silmäillä tuomaria vähän arvelevasti esittäjänsä takaa, mutta ratsastajan kevyt taputus kaulalle saa rautiaan tyyntymään ja keskittymään oleelliseen.

Sukutaulu

Pietu on tarjolla jalostukseen pitkäsukuisille suomen(pien)hevostammoille.
❈ 30.05.2019 syntynyt tammavarsa Valokylän Kuutamolla KTK-III, emästä Valokylän Elviira KTK-III SV-II

Kilpakalenteri

näyttelyt

21.06.2020 Haltiasalo / tuomari Lissu T. / 10/12 irtoSERT

Päiväkirja

00.00.0000 merkintä © kirjoittaja

tekstiä.

Pietun kuvat © W (VRL-00121), kiitos!
Pietun tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu