Liljan Aurinkokehrä

virtuaalihevonen - VH18-018-1330

Minä olin aina suuresti tykännyt Liljan suomenhevosten sukulinjoista, ja tietyllä tapaa mielestäni jokaisesta suomenhevostallista pitäisi liljalainen löytyä jossain vaiheessa sen elinkaarta. Minun tilaisuuteni tuli onneksi aika piankin heti kasvatukseni alkuvaiheessa, ja kesäisessä kasvattimyynnissä huomioni kiinnitti ihana pienkokoinen Aurinkokehrä. Minun oli vaan ihan pakko saada se, ja soittelin sormet täristen Vivekalle, lupasin kuun ja tähdet taivaalta, vaikkei tarvinnutkaan, ja vieroitusikäisenä lähdin hakemaan kotiini ensimmäisen, muttei suinkaan viimeisen, liljalaisen.

Aarre on sellainen minun aarteeni; mitä ikinä tapahtuukaan, tulen pitämään huolen, että sille on aina tyhjä karsina tallissa. Se on aina ollut vähän sellainen hevonen, jonka lämpimään kaulaan ja läsnäoloon on voinut luottaa, vähän niin kuin siihen lapsuudesta asti mukana kulkeneeseen, maailmalla nuhjuuntuneeseen lempipehmoleluun.

Aarteen kanssa me ollaan koettu kaikki villistä nuoruudesta nykypäivän rauhalliseen hevoseen. Sen kanssa on nuorempana väännetty kättä ja loukattu toinen toistemme tunteita, jotta nykyään yhteistyö pelaa ja molemmat kunnioittavat toisiaan. Sen takia se onkin ehkä minulle niin rakas; ja minä vastavuoroisesti sille, olen nimittäin sen ehdoton lempi-ihminen. Kyllä se tänä päivänä muidenkin käsittelyä sietää, mutta kenenkään muun se ei anna roikkua kaulassa parkumassa huoliaan tai pusuttelemassa pehmoista turpaansa. Aarre on siis selvästi sellainen yhden ihmisen hevonen, kohtelias, mutta vähän välinpitämätön muille.
Ikä ja harjoitus on tuonut Aarteeseen selvästi lisää viisautta ja tasapainoa, sillä ennen niin malttamaton pienhevoseni on nykyään paikallaanseisomisen mestari. Enää sen kainalotkaan eivät kutise niin paljon, kuin ennen, vaan sen saa suurpiirteisesti sukia sieltäkin. Satulavyön sille saa kiristettyä pullistelematta ja loimet - no, niistä se ei edelleenkään tykkää, vaan Aarre hajottaa ne viimeistään tarhassaan, mutta kyllä nekin sille saa puettua. Taluttaessa tältä on saanut jo vuosia sitten jättää orikuolaimet ja ketjut pois, eikä Aarteeni enää tulistu vieraiden orien huuteluista tai karauta tammojen perään. Kaikin puolin voin siis kehua, että Aarteesta on tullut iän myötä viisas ja kelvollinen hevonen.

Ratsuna Aarteella on yksi suuri heikkous; se, ettei se oikeastaan halua miellyttää ketään muuta, kuin minua. Samanaikaisesti olen otettu ja harmissani, sillä Aarre saisi varmasti paljon enemmän liikuntaa, jos se ei olisi niin ehdoton ratsastajastaan. Minulle se on aina kevyellä tuuppauksella varsin nöyrä ja reipaskin, ja tuntuu toimivan mieleni jatkeena, muille se kivikylkinen, laiska ja huitomisesta lähinnä ärsyyntyvä uran tallustelija. Mutta eipä siinä, minä ihan mielelläni ratsastan Aarteeni ihan itsekin, ja nautin hevosesta, joka me ollaan siitä sen kanssa tehty.
Aarre on minun mielestäni aina ollut hirveän hieno liikkuja siitä videosta asti, minkä siitä varsana näin. Se nostaa reilusti jalkojaan, laukka pyörii ja se etenee hyvässä muodossa, pitkin askelin. Sileällä pyysipä siltä mitä tahansa, niin se osaa kaiken, ja niin pienistä vinkeistä. Näin pieneksi hevoseksi se on jopa mahtipontinen, ja minua varten esiintymishaluinen; Aarre haluaa aina näyttää, miten hienosti se osaakaan.
Esteratsuna Aarteen kanssa on tehty sileää kovempi työ, että sen kanssa on päästy tähän pisteeseen. Ja en voi sanoa, ettei se kaikki olisi kannattanut; ei meillä moni pienhevonen yli metristä hyppääkkään! Aarre varmaan hyppäisikin vuokseni tähtiin asti, jos sitä siltä menisin pyytämään. Ihan aina näin ei ole ollut, sillä muistoissa ovat vielä elävästi nekin päivät, kun nuorempaa Aarretta ei huvittanut yhtään, tai kun minua vietiin kuin perunasäkkiä läpi radan. On sillä vieläkin vähän tapana toisinaan muiden ratsastajien kanssa kokeilla luistaa töistä tai piestä niitä pitkin puomeja, mutta harvassa ovat ne kerrat, kun se enää minun nähden sellaista kehdata. Aarre onkin nykyään yksi suosikkivalinnoistani esteille, sillä tämä tuntuu ihan säkenöivän allani joka hypyssä ja hyppyjen välissä.

Ainoa, missä suurta edistystä ei ole tapahtunut, on taatusti traileri ja matkustaminen. Aarre ei edelleenkään viihdy matkalaisena, eikä se traileriin mielellä nousekaan; välillä taivuttelun jälkeen, välillä ei ollenkaan. Ja mitäs siinä tekee, kun hevonen lyö kaikki neljä jalkaa maahan, ja päättää olla liikkumatta? Ei yhtikäs mitään, se on kisa- tai valmennusreissu peruttu. En minä sitä muutenkaan halua väkipakolla puskea kyytiin, koska suoriutuksetkin menevät sitten penkin alle, kun Aarre hermoilee vielä matkan jäljiltä. On niitä huonoja hetkiä itse kullakin. Niinä päivinä, kun se kuitenkin tuumaa lähtevänsä kyytiin, voin sanoa, että silloin menee jo paljon paremmin. Yleisesti ottaen Aarre ei juuri välitä tapahtumapaikan härdellistä, mutta liian kiireinen verryttelyalue tai kaiuttimien vieressä seisoskelu tuppaavat ärsyttämään oria, jolloin sillä on tapana ruveta osoittamaan tyytymättömyyttään näykkimällä. Pelkällä rauhallisen ympäristön huomioimisella voi siis vaikuttaa paljonkin Aarteen mukavuuteen ja tyynnytellä matkailusta muutenkin kahden vaiheilla olevaa oria, ja mitä rauhallisemmin itse toimii valmistelutilanteissa ja kotiinlähdön aikaan, sitä paremmin reissu menee. Suorituksetkin sujuvat silloin Aarteen kanssa varsin onnistuneissa merkeissä, ja pystyn esittelemään, miten hieno pieni ori minulla onkaan.

Sukutaulu

Aarre on tarjolla jalostukseen kolmipolvisille suomenhevostammoille.
❈ 19.03.2023 syntynyt orivarsa Valokylän Kinoskehrä, emästä Helmiahon Lumituomi ktk-kelp

Kilpakalenteri

näyttelyt

18.04.2020 Haltiasalo / tuomari alaera / 06/12, irtoSERT

Päiväkirja

31.07.2020 kouluvalmennus nuorelle Aarteelle © kasvattaja

Aarteen kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, kiitos!
Aarteen tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu